Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskunnassa poikkeuksellinen tilanne – siviilitiedustelulaki vedettiin yllättäen pois täysistunnosta

Sotilas- ja siviilitiedustelulait on vedetty pois eduskunnan tämänpäiväisestä täysistunnosta. Syynä on hallintovaliokunnan toive, että valiokunnan tekemä mietintö siviilitiedustelua koskevasta hallituksen esityksestä poistettaisiin täysistunnon päiväjärjestyksestä.

Demokraatti

Demokraatti

Asiayhteyden vuoksi myös sotilastiedustelua koskeva hallituksen esitys on vedetty sivuun istunnosta.

Eduskuntatiedotuksen mukaan puhemiesneuvosto on eilen keskustellut tilanteesta ja pyytänyt eduskunnan kanslian virkamiesarviota jatkokäsittelystä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Iltalehden mukaan puhemies Paula Risikko (kok.) on epäröinyt, voiko lakipakettia viedä hyväksyttäväksi, sillä monet ovat esittäneet tiedustelulakien olevan edelleen ristiriidassa perustuslain kanssa.

Hallintovaliokunnan mietintö valmistui viime viikolla. Oppositiopuolueet SDP ja vasemmistoliitto jättivät silloin siihen vastalauseen, joka koskee tiettyjen erityisryhmien asemaa lainsäädännössä.

Vastalauseen mukaan mietinnöstä puuttuu tiedusteluviranomaisten ilmoitusvelvollisuus, jos esimerkiksi toimittajan lähdesuojan tai asianajajan, lääkärin tai papin salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluva tieto joutuu vahingossa tietoliikennetiedustelun kohteeksi.

Oppositiopuolueet jättivät vastalauseita myös aiemmin puolustusvaliokunnasta valmistuneeseen sotilastiedustelua koskevaan mietintöön.

Siviili- ja sotilastiedustelun valvontaa koskeva laki on jo hyväksytty, ja se tuli voimaan helmikuun alussa.

Lähdesuoja herättänyt huolta

Päätoimittajien yhdistys varoitti tällä viikolla, että tiedustelulait vaarantavat toimittajan lähdesuojan ja oikeusturvan. Päätoimittajien mukaan toimittajien työhön liittyvän lähdesuojan alaisen tiedon käsittely on otettava huomioon sotilas- ja siviilitiedustelua koskevassa lakiesityksessä.

Kysymys on viranomaisten vahingossa hankkimasta tiedustelutiedosta. Päätoimittajien mukaan toimittajien viestintään kohdistuvat vahingot on raportoitava, jotta poliittiset päättäjät ja muu yhteiskunta pystyvät seuraamaan tiedustelukiellon tosiasiallista toteutumista.

Lakiesityksen mukaan tiedustelutoiminnassa saatu toimittajan ja hänen lähteensä viestit täytyy hävittää välittömästi. Ilmoitusvelvollisuutta tiedustelun kohteelle ei lakiesityksissä kuitenkaan ole, mitä päätoimittajat pitävät ongelmallisena.

Toimittajat eivät muista ryhmistä poiketen saisi koskaan tietoa siitä, että he ovat olleet tiedustelutoiminnan kohteina, vaikkakin vahingossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE