Politiikka

Eduskunnassa vaadittiin toimia laitonta koirakauppaa vastaan – Taavitsainen: ”Huolestuttaa yhä laajempaa joukkoa kansalaisia”

Jukka-Pekka Flander
Kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.).
Jukka-Pekka Flander
Kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.).
Jukka-Pekka Flander
Kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.).

Eduskunnan Kansalaisinfossa puhuttiin tänään koirien pentutehtailun riskeistä ihmisten ja eläinten terveydelle. Tilaisuuden avasi SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen.

– Eläin on aina heikommassa asemassa ihmiseen nähden. On olemassa sellainen sanonta, että ”Niin isäntä kohtelee perhettään kuin se kohtelee eläimiään.” Tarpeettoman kivun aiheuttaminen koiralle tai muulle eläimelle on raakalaismaista ja kertoo paljon sitä aiheuttavan tahon arvoista. Eläimiä huonosti kohteleva yhteiskunta saattaa suurella todennäköisyydellä kohdella huonosti myös joitakin heikommassa asemassa olevia ihmisryhmiä, Taavitsainen totesi.

Hänen mukaansa Suomessa on totuttu siihen ja arvostettu sitä, että pääosa koirien kasvattajista toimii vastuullisesti ja he noudattavat Kennelliiton tavoiteohjelmia, joiden tavoitteena on edistää koirien terveyttä ja hyvinvointia.

– Vastuullisesti toimivat kasvattajat myös myyvät koiria vain sellaisille koiran haluaville perheille, jotka ovat asian vakavasti harkinneet ja sitoutuvat tarjoamaan uudelle perheenjäsenelle hyvän ja virikkeellisen elämän.

”Pentutehtailu on saatava loppumaan.”

Taavitsainen kuitenkin huomautti, että viime vuosien aikana Suomeen on valitettavasti rantautunut laiton koirakauppa ja sen kasvu huolestuttaa yhä laajempaa joukkoa kansalaisia. Hän totesi, että pentutehtailusta on tullut Euroopassa kolmanneksi suurin laiton bisnes huume- ja asekaupan jälkeen. Koiria salakuljetetaan ulkomailta, asiakirjoja väärennetään ja mikrosiruja vaihdetaan.

– Koiranpentuja ”autojen takakontista” myyvät henkilöt ovat osoittaneet vakavaa piittaamattomuutta koirien hyvinvoinnista. Pentutehtailijat ovat aiheuttaneet koirille sairauksia ja kärsimystä ja niiden ostajille sekä henkistä pahoinvointia että taloudellisia menetyksiä suurista eläinlääkärikuluista johtuen pennun ostamisen jälkeen. Uhkana on myös erilaisten tarttuvien tautien, kuten raivotaudin eli rabieksen ja myyräekinokokkiloisen maahamme leviäminen.

Rabiesriskialueelta tuodut tai salakuljetetut koirat voivat aiheuttaa suuren tautiriskin omistajalle ja hänen perheelleen. Rabiesaltistusepäilyt ovat lisääntyneet ja tulevat veronmaksajille kalliiksi: vasta-ainehoito maksaa yhteiskunnalle 2100 euroa per henkilö.

Satu Taavitsainen painotti, että eduskunta ei voi ummistaa silmiään tältä haitalliselta ilmiöltä.

– Eduskunnan pitää tukea kaikkia niitä toimia, joilla ennaltaehkäistään ja vähennetään kansainvälisessä koirakaupassa havaittuja ongelmia.

– Pentutehtailu on saatava loppumaan ja ihmisten tietoisuutta on lisättävä siitä, että koiranpentu tulee aina ostaa vastuulliselta kasvattajalta, joka on sitoutunut edistämään koirien hyvinvointia ja terveyttä. Ihmiset kun usein tietämättömyyttään hankkivat koiranpentuja vastuuttomasti toimivilta henkilöiltä tai tuovat Suomeen katukoiria ulkomailta. Kyse on myös yhteiskunnan resursseista eläinsuojelun valvonnassa ja eläinlääkäreiden, poliisin, Tullin, verottajan ja oikeuslaitosten syyttäjien keinoista puuttua epäkohtiin, Taavitsainen päätti.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat