Myös jo ilmenneiden tapausten käsittely on ollut avustajien mukaan puutteellista.

– Eduskunnan hallinto on ollut haluton puuttumaan häirintään. Tässä näemme seuraukset siitä, että asiaan ei ole suhtauduttu sen edellyttämällä vakavuudella, toteaa Avustajat ilman rajoja -verkoston puheenjohtaja Sarianna Mankki sanoo tiedotteessa.

Eduskunnalla on nimellisesti nollatoleranssi häirinnän suhteen, ja käytössä on ohjeistus häirintään ja epäasialliseen kohteluun puuttumiseksi. Toimeenpano ja viestiminen on kuitenkin verkoston mukaan täysin laiminlyöty.

Vuoden 2016 työpaikkakyselyn mukaan seitsemän avustajaa oli kokenut häirintää tai epäasiallista kohtelua. Vuoden 2017 lopussa toteutetun työtyytyväisyyskyselyn tulosten pitäisi olla valmiit tammikuussa 2018.

YLEn häirintäkyselyn (12.12.2017) perusteella seksuaalista häirintää oli kokenut 13 eduskunta-avustajaa tai ryhmäkanslian työntekijää.

Virallisen reitin eli eduskunnan kansliaan ilmoitettujen tapausten määrä onkin vähäinen suhteutettuna YLE:n toteuttamaan kyselyyn. Tämä kertoo avustajien verkoston mukan liian korkeasta kynnyksestä ilmoittaa häirintätilanteista.

YLEn mukaan sille toimitetuissa tarinoissa toistuu, että häiritsijä on ollut valta-asemassa uhriinsa nähden. Avustajien verkosto toteaa, että usein edustajia ei pidetä tavallisina työyhteisön jäseninä, joita sitovat samat säännöt kuin muitakin. Kansanedustajien toimintaa katsotaan läpi sormien, sillä kansalta saatu mandaatti on niin vahva.

– Tämä on erityisen haitallista häirintätapauksissa. Eduskunnan hallinto ja eduskuntaryhmät ovat olleet häirinnän suhteen täysin hampaattomia, sanoo Mankki.

Vahvasti hierarkkisessa työympäristössä häirinnän ennaltaehkäisyyn ja siihen puuttumiseen pitäisi olla selkeät toimintamallit ja -tavat. Tällä hetkellä ei Avustajat ilman rajoja -verkoston mukaan ole kuitenkaan selvää, millaisiin toimenpiteisiin häirinnästä ilmoittaminen voi johtaa ja ketä kaikkia prosessiin osallistuu, miten ja missä vaiheessa.

Eduskunta-avustajat ovat häirintätapauksissa erityisen heikossa asemassa. Avustajat ovat usein poliittisesti aktiivisia ja lojaaleja avustamalleen kansanedustajalle sekä puolueelle. Lisäksi monella on tähtäimessä poliittinen ura.

Eduskunnan kanslia lanseerasi vuonna 2017 häirintäilmoituslomakkeen, jossa häirinnän kohteeksi joutuneen pitäisi ilmoittaa kuka teki, mitä ja milloin, kaikki omalla allekirjoituksella.

Lomakkeen täyttämisen on sanottu oleva vapaaehtoista, mutta käytännössä sitä avustajien verkoston mukaan vaadittu monessa tapauksessa. Eduskunnan kanslia on ollut haluton puuttumaan häirintään, jos häirintää kokenut ei halua tulla esiin omalla nimellä ja naamalla, verkosto kokee. Ennaltaehkäisyyn ei ole panostettu juuri lainkaan.

Häirinnästä pitäisi ehdottomasti voida ilmoittaa anonyymisti ja sen pitäisi olla mahdollisimman helppoa.

Avustajien verkosto toteaa, että esimerkki uhrin kohtuuttoman suuresta vastuusta saattaa oma kollega vastuuseen on kansanedustaja Päivi Räsäsen vuoden hiljaisuus sekä kansanedustaja Veera Ruohon epäröinti tehdä rikosilmoitus kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen toimista.

Avustajien verkosto painottaa, että eduskuntaan on luotava ilmapiiri, jossa häirinnästä uskallettaisiin puhua ja ilmoittaa.

Häirinnän kitkemiseksi on paljon erilaisia keinoja, kuten nollatoleranssista viestiminen ja esihenkilöiden kouluttaminen. Esimerkiksi Euroopan parlamentti hyväksyi lokakuussa päätöslauselman, jonka mukaan se ottaa käyttöön pakolliset häirintäkoulutukset henkilökunnalle ja parlamentin jäsenille.

Avostajien verkosto toteaa myös, että häirintään syyllistyneelle pitäisi olla mahdollista asettaa tarvittaessa sanktioita, kuten esimerkiksi Euroopan parlamentissa on tehty.

– Meillä on myös jo tarvittava lainsäädäntö: tasa-arvolaki kieltää seksuaalisen häirinnän ja rikoslaki puuttuu seksuaaliseen ahdisteluun. Lakeja olisi myös jo korkea aika alkaa soveltamaan, Mankki ja Rask sanovat.

– Haluamme korostaa, että häirintään voivat syyllistyä kaikki henkilöstöryhmät ja sukupuolet. Ei voida ajatella niin, että jotkut ryhmät olisivat automaattisesti tekijöitä ja toiset uhreja. Kaikki häirintätapaukset on otettava yhtä vakavasti, Mankki muistuttaa tiedotteessa.

– On työnantajan ja koko työyhteisön vastuulla muuttaa kulttuuria ja luoda sellainen ilmapiiri, jossa epäasiallista käytöstä ei hyväksytä ja se uskalletaan nostaa esiin. Ei voi olla niin, että on yksittäisen työntekijän ja hänen työtovereidensa vastuulla hoitaa häirintätilanteet kaikessa hiljaisuudessa, Rask päättää.