Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eero Heinäluoma: “Hallituksesta lähtöuhkauksilla on oma Aisopos-efektinsä”

Euroopan parlamentti

Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma (sd.) kommentoi puolueiden kannatusmittauksia kolumnissaan Maaseudun Tulevaisuudessa. Hänen mukaansa mielipidetutkimukset luovat oman paineensa politiikan päätöksentekoon.

Demokraatti

Demokraatti

“Odotuksia ladataan nyt syyskuun budjettiriiheen. Vihreät ovat jo hyvissä ajoin ilmoittaneet hallituksen jättämisenkin olevan harkinnassa, jos tulokset eivät miellytä. Mallia on otettu Suomen politiikan vanhasta raskassarjalaisesta, keskustasta. Kevään kehysriihessä keskusta uhkasi hallituksesta lähdöllä, jotta muut puolueet ja äänestäjät huomaisivat puolueen olevan tosissaan. En ole tosin varma, muistaako kukaan mistä tuolloin riideltiin ja miten asia ratkesi.”

Heinäluoma muistuttaa, että kuuluisassa Aisopoksen sadussa paimenpoika kertoo kyläläisille moneen kertaan suden uhkaavan lampaita vaikkei näin ollutkaan.

“Hallituksesta lähtöuhkauksilla on oma Aisopos-efektinsä. Niihin kyllästytään ja sitten kun tilanne on aito voi olla, ettei huutajaa enää uskota.”

Heinäluoma arvioi, että hallituspuolueet tekisivät viisaasti, jos ne nyt keskittyisivät paimentamaan aitoja asioita työllisyydessä, taloudessa ja ilmastomuutoksessa keskinäisen nokittelun sijasta.

“Noissa ratkaisevissa mielipidemittauksissa – vaaleissa – kun aidot tulokset ratkaisevat ja sitä kuntohuippua kaivataan.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE