Politiikka
18.9.2018 12:49 ・ Päivitetty: 18.9.2018 12:49
”Ei meillä ole huomauttamista ulkoministeri Soinin toimintaan ulkoministerinä” – Sipilältä täysi tuki ryöpytetylle hallituskumppanille
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan ulkoministeri Timo Soini (sin.) suhtautuu hyvin vakavasti oikeuskanslerin antamaan päätökseen aborttikanteluasiassa.
– Itse päätös on hyvin sen mukainen, mitä hallituksessa (toukokuussa) keskusteltiin eli ministerin on oltava äärimmäisen tarkka silloin, kun yksityishenkilönä osallistuu joihinkin tapahtumiin, ettei mitään väärinkäsityksiä koko Suomen linjasta tule, Sipilä sanoi iltapäivällä medialle eduskunnassa.
Sipilän mukaan hallitus on ministeri Soinin takana mahdollisessa epäluottamusäänestyksessä, jota oppositio on kaavaillut.
– Kyllä. Ei meillä (hallituksella) ole huomauttamista ulkoministeri Soinin toimintaan ulkoministerinä, Sipilä sanoi Valtiosalissa.
Oikeuskansleri arvioi aiemmin, että Soinin osallistuminen abortinvastaiseen tilaisuuteen Kanadassa oli ongelmallista. Oikeuskanslerin mukaan se on ollut omiaan lisäämään virheellisen tulkinnan mahdollisuutta, että kyse olisi Suomen virallisesta kannasta.
Sipilältä kysyttiin, olettaako hän, että Soini muuttaa käytöstään jollain tavalla päätöksen jälkeen.
– Kyllä minusta se, että hän suhtautuu tähän hyvin vakavasti – minulle hän sanoi, että (ottaa vakavasti) joka kirjaimen, joka siinä on kerrottu – niin, uskon, että näin tapahtuu, Sipilä sanoi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.