Politiikka
13.11.2017 07:30 ・ Päivitetty: 13.11.2017 07:30
”Ei muuta kuin kuulaa kylkeen” – kansanedustaja ihmettelee suden ”pyhän lehmän” asemaa
Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä muistuttaa, että välittömästi ihmisten tai koti- ja tuotantoeläinten henkeä uhkaavan suden voi ampua ilman seuraamuksia.
– Suomi on oikeusvaltio, jossa ihmisellä on oikeus puolustaa henkeään, terveyttään ja omaisuuttaan. Suden tapauksessa on ensin pyrittävä karkoittamaan eläin ampumalla esimerkiksi varoituslaukaus. Jos tämä ei tehoa, voi esimerkiksi koiran päälle karanneen suden ampua välittömästi ilman seuraamuksia.
Kärnän mukaan teosta tulee ilmoittaa viranomaisille, jotka ovat velvollisia tutkimaan onko rikosta tapahtunut.
– Mutta meillä on tältäkin syksyltä esimerkki Kuhmosta, jossa esitutkinta metsästyskoiran päälle karanneen suden ampunutta metsästäjää kohtaan lopetettiin. Ei ole rikos puolustaa koiraansa.
Kärnä toteaa, että ”olisi oikeusmurha ryhtyä tuomitsemaan ihmisiä itsensä, läheistensä tai omaisuutensa suojelemisesta pedoilta”.
– Jos susi ei karkoitusyrityksistä huolimatta kotipihalta poistu lapsia ja eläimiä uhkaamasta tai palaa aina uudelleen, niin ei muuta kuin kuulaa kylkeen. Niin minä tekisin.
Hän korostaa, ettei missään tapauksessa kehoita ketään rikkomaan lakia.
Lisää aiheesta
– Sanon ainoastaan, että kenenkään tarvitse katsoa tumput suorina, kun häirikkösusi tekee tuhojaan. Ei susi ole Suomessa mikään ”pyhä lehmä”.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.