Kotimaa

”Ei tiedetä, eikä osata” – Vaarallisten aineiden käsittelyssä parantamisen varaa satamissa

Lehtikuva / Markku Ulander
Helsingin Vuosaaren satamassa harjoiteltiin eilen.
Lehtikuva / Markku Ulander
Helsingin Vuosaaren satamassa harjoiteltiin eilen.
Lehtikuva / Markku Ulander
Helsingin Vuosaaren satamassa harjoiteltiin eilen.

Etelä-Suomen satamissa on parantamisen varaa vaarallisten aineiden käsittelyssä. Aluehallintoviraston valvonnassa ilmeni, että eri toimijoilla ei ole tarpeeksi tietoa ja osaamista onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimisesta.

Satamissa toimivat eivät aina tienneet, missä vaarallisia aineita sisältävät kontit ja perävaunut sijaitsevat satama-alueella. Tieto niiden sijainnista on olennaisen tärkeä esimerkiksi silloin, jos satama-alueella syttyy tulipalo.

– Vuodot, tulipalot ja räjähdykset ovat satamissa ja aluksilla harvinaisia, mutta toteutuessaan voivat aiheuttaa merkittävää vaaraa työntekijöille ja pahimmillaan suuronnettomuuden, muistuttaa työsuojelutarkastaja Kari Suvela Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Myös liikennekulttuurissa oli korjattavaa. Satama-alueilla ajettiin ylinopeutta, eikä sovittuja reittejä aina noudatettu.

Uudet merenkulun polttoaineet tuovat myös uutta huomioitavaa turvallisuudessa. Esimerkiksi LNG eli nesteytetty maakaasu vaatii riittävän suoja-alueen, ja tankkiautoja kuljetettaessa tulee huomioida onnettomuusriskit kulkureiteillä.

Aluehallintovirasto antaa myös myönteistä palautetta. Osassa satamista järjestetään säännöllisesti harjoituksia pelastusviranomaisten kanssa, jotta eri toimijoiden osaaminen pysyy ajan tasalla.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat