Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Eikö veronpalautus tullut tilille? – toimi näin, Verohallinto neuvoo

Verohallinto maksaa perjantaina lähes miljoonalle asiakkaalle veronpalautuksia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kyseessä on toiseksi suurin palautuserä henkilöasiakkaille, yhteensä noin 850 miljoonaa euroa.

Verohallinto muistuttaa, että veronpalautuksille ei ole enää yhtä yhteistä maksupäivää. Ensimmäiset ovat saaneet veronpalautuksensa jo heinäkuussa. Elokuussa veronpalautuksia sai kaksi miljoonaa asiakasta.

Veronpalautuksia tulee vielä maksuun myös lokakuussa, marraskuussa ja joulukuussa. Loppuvuoden kuukausina veronpalautusta saa vielä arviolta 400 000 asiakasta.

Tarkka määrä ei ole vielä Verohallinnon tiedossa, koska kaikkien asiakkaiden verotus ei ole päättynyt.

Verohallinnon tiedotteen mukaan veronpalautusten maksupäivinä Verohallinnon asiakaspalvelussa on yleensä vilkasta.

– Asiakkaat esimerkiksi soittavat, miksi veronpalautus ei tullutkaan tilille. Usein vastaus on, että veronpalautusta on käytetty erääntyneiden verojen maksuun tai veronpalautus on mennyt ulosotossa oleviin velkoihin, ylitarkastaja Juha Villman Verohallinnosta kertoo.

Jos veronpalautus ei ole tullut tilille, Verohallinto neuvoo tarkistamaan oman tilanteensa verkkopalvelu OmaVerosta. Yleinen syy palautuksen välille jäämiseen on muuttunut tilinumero.

Kiinteistöveron eräpäivä on ensi maanantaina 7. syyskuuta. Tämä koskee noin 143 000 asiakasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE