Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

EK:n suhdannebarometri: Elpyminen ollut vähäistä rakentamista lukuun ottamatta

Suomalaisyritysten suhdannenäkymät seuraavalle puolelle vuodelle ovat varovaiset, eikä tilanteeseen ennusteta suurta muutosta. Vastaajayritykset arvioivat tuotantonsa ja myyntinsä kasvavan loivasti, mutta henkilöstön määrä pysyisi ennallaan tai jopa laskisi vähän.

EK kysyi yrityksiltä lokakuussa, miten ne ennustavat suhdannekehitystään talvikaudella 2016–2017. Tiedustelu koskee Suomessa tapahtuvaa toimintaa.

Suhdannebarometrin mukaan elpyminen on vuoden 2016 aikana ollut rakentamista lukuun ottamatta vähäistä. Tämänhetkistä tilannetta kuvataan sekä teollisuudessa että palveluissa normaalia heikommaksi, rakentamisessa suhdannetilanne on tällä hetkellä keskimääräinen.

Teollisuuden tilaukset liki ennallaan.

Koko elinkeinoelämän yleisiä suhdannenäkymiä mittaava saldoluku on lähellä nollaa, ja suhdannekuvaan ei ennusteta oleellisia muutoksia seuraavan puolen vuoden aikana.

Pienestä heikennyksestä huolimatta odotukset olivat parhaat palvelualoilla.

Teollisuuden saamien uusien tilausten määrä on pysynyt likimain ennallaan. Lähikuukausina sen odotetaan kasvavan loivasti. Tilauskanta on elpynyt vähän, mutta se on alle normaalin. Rakentamisessa tilausten määrän kasvaisi hieman loppuvuonna. Tilauskanta on lähellä keskimääräistä.

Sekä teollisuudessa että rakentamisessa tuotannon määrä on kasvanut hieman alkusyksyllä. Lähikuukausina kasvun ennustetaan jatkuvan, mutta erityisesti teollisuudessa vauhti jäisi verkkaiseksi. Palvelualoilla myynti on kasvanut jonkin verran, ja seuraavalle puolelle vuodelle ennustetaan myös kohtalaista kasvua.

Kapasiteetin käyttöaste on noussut teollisuudessa kohtalaiseksi. Lokakuussa kapasiteetti oli kokonaan hyödynnettynä 75 prosentilla vastaajista (heinäkuussa 70 %).

Työvoiman määrä teollisuudessa loivassa laskussa.

Työvoiman määrä on kasvanut aavistuksen rakentamisessa ja palveluissa, kun taas teollisuudessa se on ollut loivassa laskussa. Lähikuukausina henkilöstö pysyisi vakaana, paitsi teollisuudessa, jossa se laskisi edelleen hieman.

Kysynnän kuvataan olevan hieman vilkkaampaa kuin alkuvuonna, mutta tilanne ei kohentunut edelliseen barometriin nähden. Heikko kysyntä oli yhä merkittävin toiminnan kasvattamisen este. Koko elinkeinoelämässä se oli ongelma noin kolmasosassa yrityksiä.

Rekrytointivaikeudet ovat rakentamisessa ja eräillä palvelualoilla merkittäviä, teollisuudessa puolestaan selvästi vähäisempiä. Rakentamisessa ne olivat ongelmana lähes joka neljännellä yrityksellä. Rahoitusvaikeuksia ei juuri ole.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Lokakuussa 2016 tehtyyn tiedusteluun vastasi 1 332 yritystä, jotka työllistävät Suomessa runsaat 320 000 henkilöä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE