Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Elokapina teki suuren virheen töhriessään eduskuntataloa

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Muutama viikko sitten Elokapinan aktiivit yhdessä ruotsalaisen, turvetuotantoa vastustavan Återställ Våtmarker -järjestön kanssa sotkivat eduskuntatalon pylväät punaisella maalilla. Näky oli surkea, sillä maali levisi pylväissä ja osaksi myös sisääntulon ulko-oviin.

Harry Wallin

Kunnallisneuvos, Seinäjoki

Teko aiheutti valtavasti hämmästystä ja jopa vihaa tavallisissa kansalaisissa. Melko pian iskun jälkeen käynnistyi kansalaisaloite Elokapina-järjestön kieltämiseksi. Noin viikossa aloite keräsi ennätysmäisesti yli 100 000 allekirjoittanutta. Taisi olla ensimmäinen aloite, jonka minäkin allekirjoitin.

Vuonna 2014 oli käynnistetty vastaavanlainen nimien keräys sukupuolineutraalista avioliitosta. Myös se keräsi yli 100 000 allekirjoitusta. Yleisradio uutisoi tuolloin asiasta television pääuutislähetyksessään näyttävästi – mutta nyt Elokapinan kieltämistä vaativasta aloitteesta ei.

(Toimituksen huomautus: Aloitteesta, sen alkamisesta ja keräysmääristä uutisoitiin kutenkin Yleisradion muissa uutislähetyksissä, verkkosivuilla ja Ylen sosiaalisen median kanavilla.)

Olin yhteydessä Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen eläköityvään päätoimittajaan Jouko Jokiseen ja kysyin uutisoinnin tasapuolisuudesta.

Hänen vastauksensa oli lyhyt ja ylimielinen.

– Kansalaisaloitteen asia ei kuulu eduskunnan toimivaltaan.

Enhän minä sitä kysynyt.

Pylväitä on puhdistettu viikon ajan ja valmista ei ole tullut. Pylväiden saumoissa on edelleenkin punaista väriä ja todennäköisesti saumat joudutaan uusimaan. Tähän mennessä puhdistus on maksanut jo 15 000 euroa ja lisää kustannuksia syntyy.

Nyt on tärkeää tietää, joutuvatko töhrijät maksamaan syntyneet kustannukset ja nostetaanko heitä vastaan myös oikeudenkäyntejä.

Taannoin Englannissa kaksi aktivistia tuomittiin pariksi vuodeksi vankeuteen heidän töhrittyään museossa van Goghin maalauksen. Ei ole oikein, että Suomessa selviää rikoksesta yhdellä putkayöllä.

 

Kirjoittaja on SDP:n entinen kansanedustaja ja kunnallisneuvos Seinäjoelta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE