Osa yhteiskunnallis-poliittisiin teemoihin keskittyvistä tietokirjoista kohtaa nykyisessä maailmanpolitiikan vauhdissa sen ongelman, että kun laaja-alainen ja paljon työtä vaatinut teos ilmestyy, se on monin paikoin jo vanhentunut.

Alkukielellä vuonna 2024 julkaistuun Autokratia Oy – diktaattorit, jotka haluavat hallita maailmaa -kirjaan ei ole saatu mukaan Donald Trumpin paluuta valtaan ja USA:n nykyhallinnon niin sanotusti parhaita paloja ”Gazan Rivieroineen”.

Mutta jos sen sivuuttaa, teksti on ikävästi täsmäaseena osuva kuvaus monista epädemokraattisista kehityskuluista ja ne mahdollistaneista rahavirroista.

Kleptokratia tarkoittaa yhteisen omaisuuden ryöstämistä muutamiin yksityisiin käsiin. Ehkä tunnetuin ja kirjassakin kattavasti kerrattu tapaus on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen Venäjä.

Aiheeseen syvällisesti perehtyneen Applebaumin teksti kertaa ja valaisee hyvin, miten Vladimir Putinin ja hänen lähipiirinsä toiminta matkalla autoritaariseen harvainvaltaan oli alusta eli toiveikkaalta 1990-luvulta asti vähintään yhtä lailla taloudellisesti kuin ideologisesti motivoitunutta.

Sen mahdollistamisessa olivat innolla mukana pankit, rahoitusmarkkinat, suur- ja valtionyritykset ja näiden johtajat kautta länsimaailman – myös Suomessa.

MUISTA maailman hallitsijoista ovat ruodittavana Kiinan Xi Jinping ja USA:n Trump, mutta näkökulma on ilahduttavasti enemmänkin johtajien politiikassa kuin henkilöistä spekuloinnissa.

Oleellista on myös, kuinka hyvinkin erilaiset tahot rakentavat uusia liittoumia, johon kootaan toinen toistaan itsevaltaisempia johtajia eri puolilta maailmaa: Venezuelasta Ugandaan, Argentiinasta Unkariin ja Valko-Venäjältä Keniaan.

Samalla kun Venäjän ja Kiinan (joiden välit eivät suinkaan ole mutkattomat jo historiallisista syistä) johdolla puhutaan uudesta, monenkeskisestä maailmanjärjestyksestä ja annetaan ymmärtää sen korjaavan vuosisataisen lännen sorron, harjoitetaan syvää demokratian halveksumista ja myös oman maan kansalaisten perusoikeuksien systemaattista polkemista ja hävittämistä.

EPÄPYHIEN allianssien yhteistyö sujuu niin propagandan, rahanpesun kuin asekaupan saralla. Toisin kuin kylmän sodan aikana, propagandan tarkoitus ei niinkään ole juurruttaa omaa totuutta vaan saada ihmiset uskomaan, että ”kaikki” valehtelevat eikä mitään totuutta ole olemassakaan.

Tämä yhdessä varallisuuden keskittämisen ja kansalaisten elinolojen, työelämän, palvelujen sekä mahdollisuuksien heikentämisen kanssa luo toivottomuutta, kyynisyyttä, passiivisuutta ja toisaalta sopivasti osoitettuihin syntipukkeihin kohdistettua vihaa, joka mahdollistaa taas uudet sortotoimet.

Kuten tunnettua, sama toimintamalli ei ole muutettavat muuttaen tuntematon demokratioissakaan.

KIRJAN epilogi ”Demokraatit yhtykää” sekä omistuskirjoitus ”Optimisteille” kertovat, ettei Applebaum usko nykyisen autoritaarisen suuntauksen jatkuvan loputtomiin.

Yhtä lailla tulee selväksi, miksi globaali vastarinta ja demokratian puolustaminen on vaikeaa, jos Yhdysvallat ei ole siinä samalla puolella.