Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Elokuva

4.2.2019 09:51 ・ Päivitetty: 4.2.2019 13:21

Elokuva-arvio: Koomikkoparin koskettava joutsenlaulu

Aika ajaa ohi. Steve Coogan ja John C. Reilly esittävät sydämeenkäyvällä vakavuudella ikääntyneitä ja suosion huipulta jo pudotettuja Stan Laurelia ja Oliver Hardya.

Elokuvan ja tv-viihteen historia tuntee ison liudan maineikkaita koomikkopareja, joista osasta on tullut koko maailman suosikkeja, osa on ollut enempi kansallisia ilmiöitä.

Rolf Bamberg

Demokraatti

Bud Abbott & Lou Costello, Jerry Lewis & Dean Martin, Majakka & Perävaunu (Carl Schenström ja Harald Madsen), Tage Danielsson & Hasse Alfredsson, Pekka ja Pätkä (Esa Pakarinen ja Masa Niemi) tai meidän päiviltämme vaikkapa Stephen Fry & Hugh Laurie – dynaamisia duoja yhtä kaikki.

Suurin ja  globaalisti se kaikkein rakastetuin jäi tuosta puuttumaan: Laurel & Hardy (jotka Suomessa tehtiin tunnetuksi junttímaisella nimityksellä Ohukainen ja Paksukainen, på svenska vähän nokkelammin Helan och Halvan).

ELOKUVA:
Stan & Ollie
Ohjaus: Jon S. Baird
★★★☆☆
Pääosissa Steve Coogan, John C. Reilly, Shirley Henderson, Nina Ariadna
2018, 97 min.

Brittiläissyntyisen Stan Laurelin ja Syvässä Etelässä Georgiassa syntyneen Oliver Hardyn yli 30 vuotta kestänyt ystävyys ja yhteistyö poiki kaikkiaan toistasataa elokuvaa mykkäkaudelta 1950-luvulle. Pitkiä elokuvia syntyi 23, joukossa sellaisia komediaklassikoita kuin Sons of The Desert (1933, Suomessa levityksessä nimellä Päivänpaisteisia pässinpäitä), Block Heads (1938, Kaksi pölkkypäätä), A Chump at Oxford (1939, Lorvista loordiksi) ja Jitterbug (1943). Viimeisen yhteisen elokuvansa he tekivät jo 1951, mutta jatkoivat live-kiertueilla aina vuoteen 1957, jolloin Oliver Hardy menehtyi.

Jon S. Bairdin elokuvan Stan ja Ollie tapahtumat fokusoituvat juuri tuohon parivaljakon viimeiseen esiintymisvuoteen, Britanniaan suuntautuneen livekiertueen vaiheille. Vasta kolmannen pitkän filminsä nyt ohjanneen Bairdin ja käsikirjoittaja Jon Popen rajaus on viisas. Näin tämä elokuva kiertää ne karikot, joihin spektaakkelihakuisen ohjaaja Richard Attenboroughin Chaplin-elokuva aikoinaan rysähti yrittäessään haukata liian suuren palan pikku kulkurin vaiheikkaasta elämästä. Samoilta kiviltä löytyy monen muunkin merkkihenkilöistä tehdyn elämäkertafilmin hylky.

Enemmän surumielinen kuin koominen

Bairdin ohjauksessa pieni tekee kauniiksi. Tarinan keskiössä on ikääntyneen koomikkoparin pyristely keskellä yhden aikakauden mediamurrosta, jossa valtaansa vauhdilla kasvattavan television ounastellaan pyyhkivän menneen maailman valkokangassuuruudet unhon yöhön. Osittain se tapahtuukin, mutta Laurel ja Hardy panevat kampoihin elätellen vielä haaveita yhdestä pitkästä elokuvasta, jolle tähdet ovat kiertueensa lomassa etsimässä Englannista rahoitusta.

Elokuvan surumielistä tunnelmaa ruokkii paitsi se, että Laurelin ja Hardyn tähti on vääjäämättömästi vaipumassa, myös sydänoireisen Ollien heikkenevä terveys ja Stanin ylläpitämä valkoinen valhe siitä, että uuden elokuvan prosessi olisi etenemässä suotuisasti.

Bairdin elokuva tarjoaa sympaattista ajankuvaa viihdebisneksen liepeiltä 50-luvulta ja hauskasti rekonstruoiduissa takaumissa vähän kauempaakin. Koomikkojen keskenään epäsopivien puolisoiden lennättäminen keskelle kiertuetouhuja on ymmrrettävästi tarkoitettu tuomaan tarinaan lisää jännitteitä, mutta se ei oikein toimi. Johtuu lähinnä siitä, että mimmit ovat kumpikin tyyppeinä varsin sietämättömiä jä vähän karikatyyrisesti näyteltyjäkin – rooleissa ovat Shirley Henderson Lucille Hardyna ja Nina Ariadna Stamin venäläissyntyisenä puolisona Ida Kitaevana.

Nimiroolit on sen sijaan täytetty oivallisesti. Monien huippuelokuvien sivuosien luottonäyttelijä John C. Reilly on hämmästyttävän näköiseksi silikonimaskeilla lihotettu Oliver Hardy, mutta rooli ei jää vain ulkoiseksi. Reilly hallitsee mainiosti niin Ollien koomikkomaneerit kuin siviili-Hardyn itseluottamuksen rapistumisen.

Reilly sai suorituksestaan Golden Globe -ehdokkuuden (palkinnon nappasi Christian Bale Vice-elokuvan Dick Cheney -roolistaan), mutta yhtä hyvin ehdokkuus olisi voinut langeta Laurelia näyttelevälle Steve Cooganille. Tai ehkä vielä ennemminkin. Brittien rakastama nykykoomikko esittämässä brittiläissyntyistä kokomaailman tuntemaa Hollywood-koomikkoa – vakavasti. Näin Coogan tekee syvän vaikutuksen, liikuttaa. Ensi maanantaina ratkeaa, saako hän roolistaan ”britti-oscarin” eli Bafta-palkinnon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU