Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Elokuva

Elokuva-arvio: Luontotarinoiden sarja kuittaa nyt kalotin

MRP/Marko Junttila
Eloisa kärppä on yksi Tunturin tarinan "tähdistä".

Talvesta talveen. Niin kuin etenee itse elokuva, niin kävi Tunturin tarinan ensi-illallekin. Se pääsee nyt viimein teattereihin kahden viimetalvisen, koronapandemian aiheuttaman premiääriperuutuksen jälkeen.

Rolf Bamberg

Demokraatti

Tunturin tarinan keskeisessä osassa on tosiaankin vuodenkierto eli kuvallinen käsikirjoitus on siinä mielessä sama kuin monilla luontodokumenteilla. MRP:n (Matila Röhr Productions) luontotrilogian kolmas osa ei ole kuitenkaan perinteinen luonnontieteelliseltä pohjalta ponnistava dokumentti niin kuin eivät olleet edeltäjänsäkään. Se tulee Antti Tuurin ja ohjaaja Marko Röhrin luomine myyttis- runollisine käsikirjoituksineen lähemmäs luontofiktiota; tosin tässä elokuvassa nähtävät eläimet, kasvit ja luonnonilmiöt eivät näyttele eikä kohtauksia ole lavastettu, oletettavasti. No, ehkä kuvaaja Teemu Liakka on mestarillisissa otoksissaan joskus joutunut käyttämään pientä teknistä manipulaatiota pystyäkseen esimerkiksi kuvaamaan pikkunisäkkään kipitystä lumen alla.

ELOKUVA
Tunturin tarina
Ohjaus Marko Röhr
Käsikirjoitus Antti Tuuri, Marko Röhr
2020, 77 min. Ensi-ilta 3.12.
* * *

Metsän tarina ja Järven tarina ovat tehneet komeilla katsojaluvuillaan kotimaista elokuvahistoriaa. Elokuvateatterlevitykseen tulleiden dokumenttielokuvien listauksessa vuonna 2012 ensi-iltansa saanut metsäelokuva on kaikkien aikojen tilastossa kolmosena, Järven tarina (2016) on noin 190 000 katsojallaan ylivoimainen ykkönen. Väliin mahtuu Selänne-urheiludokkari. Sen sijoitus saattaa pudota, kun Tunturin tarina teatterikierros pääsee vauhtiin.

Suomalaisille rakasta järviluontoa ja sen elämää vaikuttavasti kuvanneen edeltäjänsä katsojaluvuille tämä luontotarinasarjan kolmonen ei varmaankaan yllä. Ihan jo siksi, että se ei aiheeltaan tule yhtä lähelle luonnon helmassa viihtyvää jokamiestä ja -naista kuin metsä- ja järvielokuvat. Toki se varmasti vetää puoleensa (myös kansainvälisessä levityksessä) Lapin eksotiikallaan, jota ei kuvissa säästellä jos ei erityisemmin alleviivaillakaan. Ruska ja revontulet loimuavat, petteripunakuonot jolkottavat ja lohet hyppivät juuri sen verran, että ulkomaisetkin katsojat saavat tyydytyksen Lappi-nälkäänsä. Joulupukkia ei sentään, luojan kiitos, nähdä, ei itse asiassa yhtään ihmistä tai edes ihmisen jättämää jälkeä. Näiden kuvien Lappi näyttää kaupunkilaisperspektiivistä jopa epätodellisen koskemattomalta.

Sen verran söpöilyä elokuvassa on, että ketunpoikasten telmimistä, karhuperheen kesäisiä touhuja ja kärpän vipellystä hangella näytetään aikamoisella hartaudella. Muuten elokuva on jopa sähäkäksi leikattu. Levoton se eei missään nimessä silti ole.

Ikään kuin muistutuksena siitä, että Lappi ei ole vain suomalainen ”keksintö” Tnturin tarina käynnistyy Jäämeren rannoilta. Valaiden näyttäminen on siinä mielessä perusteltua, että Antti Tuurin kirjoittamassa ja Peter Franzénin lukemassa elokuvan saagailevassa tarinassa valailla ja tuntureilla on vissi yhteys.

Lapinpöllön katse

Vaikuttavimmillaan elokuva on kuvatessaan kalotin suuria petolintuja. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka läheltä Liakan kamera näyttäisi kuvaavan soitimella ilmassa kisailevia kotkia ja vartiopaikallaan maisemaa skannavaa lapinpöllöä. Ison screenin täyttävä pöllön leveä naamataulu ja intensiivinen katse syöpyvät mieliin pitkäksi aikaa.

Tuollainen kuvamateriaali ei tallennu niin, että mennään muutamaksi viikoksi tunturiin ja kuvataan kaikkea mikä liikkuu. Tunturin tarinalle kertyi kuvauspäiviä yli 300, ja kuvauspaikat ja -ajat pohjustettin asintuntijoiden avulla tarkasti. Se näkyy. Tarjolla on kliseisesti mutta aika todenmukaisesti sanottuna henkeäsalpaavaa luontokuvaa.

Kaltaiselleni järvisuomalaissyntyiselle, lappilaisista luontoelämyksistä vähemmän imponoituvalle katsojalle Tunturin tarina jää etäisemmäksi on kuin samalla porukalla tehty edellinen elokuva. Kuvat totta kai naulitsevat, mutta niitä ikään kuin motivoiva tarina tuntuu hieman liian mahtipontiselta, etenkin Panu Aaltion sinfonisena pauhaavan scoremusiikin katkomana.

Jos ja kun tämä elokuva joka tapauksessa tulee menestymään, MRP-tiimi ei varmaankaan jätä suurta luontotarinaansa tähän. Arto Nybergin haastatteluohjelmassa kuvaaja Teemu Liakka heittäytyi salamyhkäiseksi jatkosta kysýttäessä. Mutta onhan noita aiheita vielä: Rannikoiden tarina, Saariston tarina, Joen tarina… Tuuri varmaan mieluusti kirjottaisi, vielä kerran, Lakeuden tarinankin.

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE