Ahvenanmaalla ikänsä asunut kirjailija Anni Blomqvist kirjoitti 1960-luvun lopussa äidinkielellään Myrskyluoto-romaanisarjan, joka löysi noin kuuden vuoden viipeellä tiensä suomenkielistenkin lukijoiden sydämiin. Siinä isona apuna oli Yle TV1:ssä 1976 ensiesitetty Åke Lindmanin ohjaama tv-draamasarja Myrskyluodon Maija. Pieni ei ollut myöskään musiikin sarjaan säveltäneen Lasse Mårtensonin panos.

Jo Blomqvist itse teki romaanisarjansa myöhemmille dramatisoijille palveluksen kirjoittamalla ehtaa epiikkaa sidottuna tiiviiseen tapahtumaympäristöön. Hänen romaanisarjansa pienessä suuressa tarinassa suurten kertomusten ikiaikaiset elementit – syntymä, kuolema ja rakkaus – ovat peruskiviä. Ja myös kaikessa ja kaikkialla läsnäoleva meri.

Sitä nuo kaikki ovat myös Myrskyluoto-saagan ensimmäisessä eli hämmästyttävän myöhään toteutuvassa valkokangassovituksessa.

MAIJA NAITETAAN alta parikymppisenä Jannelle, vaikka hänellä on ollut haaveita eräästä toisesta kylän pojasta. 1800-luvun puolivälin patriarkaatissa ei kuitenkaan nousta isien tahtoa vastaan. Niin Maija lähtee kalastaja-Jannen matkaan, ja he muuttavat ”työn perässä” Ahvenanmeren ulkosaarelle.

Elämisen ehdot ovat ankarat, kun meren armoilla ollaan. Se antaa leivän mutta vaatii myös armottomat veronsa.

Jannen ja Maijan nopeasti kasvava perheyhteisö kokee suuria asioita omassa vaatimattomassa elämänmenossaan, mutta myös maailmantapahtumien vyöryessä Ahvenanmaalle sen laulusta tutun kauhean Oolannin sodan myötä.

Englantilaisten merisotilaiden majoittuminen Stormskärille nappaa kyllä tarinassa inansa turhan pitkän jakson, mutta dramaturgisena ratkaisuna sen helposti hyväksyy.

TÄHÄN ELOKUVAAN on panostettu, mikä näkyy ja kuuluu kaikessa. Ykköskuvaajiimme lukeutuvan Rauno Ronkaisen kameratyö on taas komeaa, nyt merivetoista. Saariston karu kauneus hyödynnetään luontevasti liian koristeelliseen maisemamaalailuun sortumatta.

Muutkin tärkeät osatekijät ovat tip top. Laaja-alaisen, sibeliaanista sukujuurta olevan säveltäjän Lauri Porran musiikki (ja kyllä, se Mårtensonin klassikkobiisikin kuullaan lopuksi Sinfonia Lahden ekstrajyhkeänä tulkintana), Kansallisteatterin puvustaja Auli Turtiaisen loihtima epookki sekä keskeinen kuvauspaikka Manner-Ahvenanmaan pohjoisreunalla tekevät kaikki vaikutuksen.

Niin tekee myös pääroolien casting. Nimiroolissa nähtävä ruotsalaisnäyttelijä Amanda Jansson on koko ajan ihan ytimessä. Hän on sisäistänyt tarkasti Maijan eri vaiheet arasta tyttövaimosta vahvaksi perheen pystyssä pitäjäksi ja kaiken kokeneeksi leskeksi asti. Maanmiehensä Linus Troedssonilla on Jannena enempi komppaajan tehtävä, mutta hän toteuttaa silti läsnäolevasti.

Näyttelijälähtöisenä Tiina Lymi on ollut aiemmissa töissäänkin hyvä henkilöohjaaja, mutta Myrskyluodon Maijassa tämä ominaisuus sulautuu nyt kiitettävin tuloksin kypsyneeseen elokuvalliseen kokonaisnäkemykseen.

SE, MIKÄ saa minut pudottamaan yhden tähden vitosen täyspotista, on elokuvan lievä rakenteellinen epätasapaino. Alun kerronta ennen saarelle siirtymistä on verkkaista, mutta vastaavasti lopussa laukataan kirjasarjan päätösvaiheet, eli noin yhden romaanin verran tarinaa, vartissa läpi. Ehkä tuotantotiimissä alettiin huomata elokuvan olevan venymässä yli kolmetuntiseksi, joten kirittävä oli. Pitkähän se on nytkin, mutta ei silti missään kohtaa pitkäveteinen.

En lupaa syödä hattuani tai muuta vaikeasti nieltävää, mutta kauhean hämmästynyt olisin, jos tämä elokuva ei ole ensi vuonna Suomen hyvin vahva ehdokas Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi. Ja sekin harvinaisuus voidaan 2025 gaalaputkessa kokea, että ruotsalainen näyttelijä käy noutamassa pääosa-Jussin. Sen upealle Amanda Janssonille ihan vilpittömästi suo.