Fantasian parissa Ritchie on viihtynyt viime vuosinakin, kun hän vuonna 2019 ohjasi live action -version tuhannanen ja yhden satuklassikosta Aladdin, joka aikoinaan hurmasi maailmaa Disney-animaationa.

Aladdin kakkonen on Ritchiella parhaillaan työn alla, mutta itämaisten satujen välissä hän on tänä vuonna ehtinyt ohjata toimintajännärin, jonka synkkyydessä satuilut ovat kaukana. Vai ovatko sittenkään? Wrath of Man -elokuvan (suomeksi Miehen viha) kostajapäähenkilössä on suorastaan myyttistä arvoituksellisuutta ja ylivertaisuutta, joten kyllä hänkin melkein jo satuhahmosta käy.

Elokuvan tarinassa ”sankarimme” H pestautuu arvokuljetusfirman turvamies-kuljettajaksi. Fortico-yhtiön kulmikkaassa työporukassa vallitsee omanlaisennsa hurtti henki, mutta se ei todellakaan tartu H:hon, jonka kestomurjotus pitää porukat loitolla hänestä.

Synkistelyyn on syynsä. Tämä eronnut mies on menettänyt poikansa, ja kuinka ollakaan, arvokuljetusryöstön yhteydessä. Ritchie aika näppärästi kelaa tuon kohtalokaan ryöstön elokuvassa kolmessa kohtaa ja kolmesta näkökulmasta – ryöstettävien, ryöstäjien ja H:n.

Kun tuo sama rikollisjengi suunnittelee definitiivisen, Black Fridayn rahavirroista koostuvan saaliin kaappausta Forticon varikolta, alkaa käydä myös selväksi, miksi H on alalle hankkiutunut: kostaakseen poikansa kuoleman.

Ritchie käsikirjoittajineen on kutonut varsin perusteellisen ja nokkelankin ryöstökuvion, jonka vaiheita eritellään limittäin itse action-jaksojen kanssa. Vaivannäkö tuntuu sikäli turhalta, että elokuva päätyy kuitenkin samanlaiseen kaoottiseen konetuliaseiden räiskeeseen, rei’ittyviin ihmiskroppiin ja takaa-ajeluun kuin näissä tämän lajin elokuvissa aina tapana on.

Wrath of Manin emäpahiksena julmuilee Scott ”Clintinpoika” Eastwood, joka on perinyt paljon isänsä olemuksesta. Katseessa on samaa pistävyyttä kuin Dirty Harry Callahanilla, joka toki olisi aikoinaan ampunut tällaisen konnanretaleen magnum nelivitosellaan ilman sen kummempia soluttautumisjuonitteluja.