Elokuva
7.7.2022 15:33 ・ Päivitetty: 7.7.2022 13:25
Elokuva-arvio: Ranskalainen ihmissuhdekuvaus kysyy taas, miten määritellä todellinen rakkaus
Mutkikkaista ihmissuhteista on nähty vuosien varrella niin monta
ranskalaista elokuvaa, että eri teokset henkilöhahmoineen saattavat mennä muistoissa jo keskenään enemmän tai vähemmän iloisesti sekaisin.
Cinema Mondo on tuonut lajin edustajia viime vuosina ahkerasti Suomeen, sillä niillä tuntuu olevan vakiintunut yleisö.
Sydeämen asia(t) onkin Kesäkino Engelin tämän esityskauden
avajaiselokuva Helsingissä. 1970 Marseillessa syntynyt ohjaaja Emmanuel Mouret on ohjannut elokuvia 1990-luvun lopusta alkaen, mutta jäänyt Suomessa suht tuntemattomaksi. Hänen uuttuutensa onnistuu hivenen yllättämään tuoreudellaan. Se vetää heti alusta alkaen mukaansa, vaikka
tarinan henkilöissä ja heidän rakkaushuolissaan ei sinänsä ole mitään uutta päiviteltävää.
Sydämen asia(t)
Ohjaus Emmanuel Mouret
Pääosissa Camelia Jordana, Emilie Dequenne, Niels Schneider, Vincent Macaigne
2020, 122 min. Ensi-ilta 8.7.
***
Kesänvietosta vaiheikas vyyhti alkaa. Raskaana oleva Daphne (Camélia Jordan) jää hulppeaan huvilaan yksin, kun poikaystävä François (Vincent
Macaigne) joutuukin lähtemään työkeikalle. Seuraksi Daphnelle tuleekin siipan nuori serkku Maxime (Niels Schneider). Yhdessä Daphne ja Maxime
alkavat kertoa menneisyydestään ja tavoitteistaan toisilleen ja
huomaavat sisimpänsä avattuaan päätyneensä hyvin samankaltaiseen
tilanteeseen. Tämä on kuitenkin pitkällinen prosessi, sillä elokuva
palaa pitkäksi aikaa molempien menneisyyteen. Sieltä paljastuu myös tarinaan useampia muitakin henkilöhahmoja, lähinnä rakkauden kohteita.
Kumman hyvin ohjaaja Mouret pystyy tekemään elokuvan jokaisesta, pienemmästäkin henkilöstä keskenään kovin tasa-arvoisen, kokonaisvaltaisen henkilön inhimillisine pettymyksineen ja toiveineen.
Filosofi Claude Pommereaun televisiossa lausumalla, kuin sattumalta kuullulla ja myöhemmin kuulijan mieleen palaavalla väitteellä on erikoisen latautunut merkitys koko eloluvan yllättävästi poimuilevassa juonessa.
Taustalla välkkyy vaivatta ranskalaisen uuden aallon elokuvan perintö. Mouret ei jakele mitään kunnianosoituksia mihinkään suuntaan, mutta Truffaut’n ja erityisesti Rohmerin henki elää kiehtovasti luontevien
henkilöhahmotelmien taustalla. Jopa Chabrol tulee ajoittain mieleen, vaikkei varsinaisille rikoksen poluille elokuvassa eksytäkään.
Ei Mouret sinänsä kovin syvälle pääse kepeine otteineen, toisin kuin
Truffaut ja Rohmer parhaimmillaan, mutta Sydämen asioissa on kuitenkin
virkistävää, innostavaa otetta.
Myös klassisen musiikin käyttö on Mouretilla erikoisen hyvin hallussa –
hän ei sorru tunnelmallisimpiin kliseisiin. Samuel Barberin Adagio
jousille (1936) tiivistää elokuvan riipaisevan kliimaksin ja kiteyttää
kokonaisuuden perimmäisen teeman – todellinen rakkaus ei aina toteudu, mutta toteutuva rakkaus ei välttämättä ole sen epätodellisempaa.
Aivan viimeinen kohtaus on kaunis, mutta sittenkin turha. Siitä putoaa
yksi tähti.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.