Pyörälliset liikunta-apuvälineet rollaattoreista ja potkupyöristä sähköpyörätuoleihin ja senioriskoottereihin saivat sairaalaslangissa joskus takavuosikymmeninä vähän epäkorrektin hirtehisen yhteisnimityksen: ”Harley Parkinson”.

Tuollainen nelipyöräinen HP skootterin muodossa on keskeisessä osassa Josh Margolinin ohjaamassa toimintakomediassa Thelma, jossa jo nimessä vilkkuu sukurasitetta – tai varmaankin enemmän tribuuttia. Elokuvan päähenkilö on koko nimeltään Thelma Post, joka on myös Margolinin isoäidin nimi. Tosielämän Thelma vaikuttaa muuten yhä keskuudessamme, ikävuosia hänelle on kertynyt vielä roppakaupalla enemmän kuin fiktio-täyskaimallaan eli 103. Hän taas on saanut sukunimensä avioiduttuaan Ted Postin kanssa, joka 1970-luvun mittaan tuli ensin tunnetuksi lännen- ja poliisisarjojen ohjauksista (muun muassa Ruudinsavua, Columbo).

Suuri yleisö muistanee Postin töistä kuitenkin parhaiten Likainen Harry -elokuvasarjan kakkososan Magnum .44 ja toisen Clint Eastwood -yhteistyön Hirttäkää heidät.

Nettihuijarit vedättävät Thelmaa ilmoittamalla hänen tyttärenpoikansa joutuneen poliisin kanssa vaikeuksiin, ja jo kohta soittaa feikkiasianajaja, joka lupaa hoitaa nuorukaisen vapaalle kunhan saa Thelman maksamaan takuusumman. Hätääntynyt vanhus pistää viisinumeroisen taalan annetulle tilille… ja huomaa pian tulleensa huijatuksi.

Thelma ei ole kuitenkaan ole mikään hauras mummeli, jota kieroilijat voivat pompottaa miten vaan, joten hän päättää lähteä jäljittämään häntä linssiin viilanneet tyypit. ”Dekkariparikseen” hän nappaa hoivakodissa asuvan vanhan ystävänsä Benin, jolla sattuu myös olemaan operaatioon sopiva menopeli, kaksipaikkainen senioriskootteri.

Hetkeksi Margolinin ohjaus heilahtaa siis myös semivauhdikkaaksi tie-elokuvaksi, mutta hyytyy sitten varsin tavanomaiseksi oman käden oikeudella ratkeavaksi toimintakomediaksi. Ikäihmisten parissa kun ollaan, fyysiset kamppailut eivät ole kovin rajuja eikä vaaran tuntu ihan ihokarvoja nostattavaa tasoa.

Latteimmillaan Margolinin elokuva on yrittäessään virittää jotain jännitettä Thelman sukupolven sekä näiden keski-ikäisten jälkeläisten ja hoivaihmisten välille Näitä vanhuksia keinutuoleihinsa kahlitsevia ylihuolehtijoita on nähty elokuvissa läpi äänielokuvan historian eli kyllästymiseen asti.

T HELMA-ELOKUVASSA voi nähdä konkretisoituneena monesti hoetun eteläpohjalaisen sanonnan vanhojen naisten ja viisauden suhteesta. Tosin sen veteraanihahmoissa on sitä pohjalaismiehiinkin kytkettyä perusominaisuutta, hulluuttaa siis.

Viime kuussa 96 vuotta täyttänyt June Squibb on Thelmana tietysti koko elokuvan dynamo, mutta ei vain kunnioitettavan ikänsä tähden vaan myös lämpöä säteilevän näyttelemisensä tähden. Squibbin elokuvaura alkoi 90-luvun alussa kypsässä 61 vuoden iässä, mutta teatteridebyyttinsä hän teki jo setsemisen kymmentä vuotta sitten Broadwayn off-puolella 1950-luvulla. Ennen Thelman roolia Squidd muistetaan varmasti parhaiten Oscar-ehdokkuudella huomioidusta roolistaan Alexander Paynen kymmenen vuotta sitten ohjaamassa hienossa vanhuskuvauksessa Nebraska.

Väräyttävä on myös Thelman matkakumppanina seikkaileva Richard Roundtree, jolle tämä Benin rooli jäi viimeiseksi. 1970-luvun blaxploitaatio-elokuvien peruskiviin kuuluvien Shaft-toimintafilmien tähti kuoli viime vuoden lokakuussa 81-vuotiaana.

Kun noteeraa vielä elokuvan aika liikuttavaa happiviiksistä pahista näyttelevän, vuonna 1971 Kellopeli Appelsiinilla maailmamaineeseen nousseen 81-vuotiaan Malcolm McDowellin, lienee ymmärrettävää, että muut näyttelijät on helppo sivuuttaa juniorisarjalaisina.

Malcolm McDowellin karisma kantaa yhä.