Elokuva
13.12.2017 20:00 ・ Päivitetty: 14.12.2017 07:39
Elokuvaohjaaja Kirsi Marie Liimatainen opiskeli DDR:ssä, ja se muutti hänen elämänsä: ”Minusta tuli heidän takiaan tosi vallankumouksellinen”
Hylätty, ränsistynyt Wilhelm Pieckin nuorisokorkeakoulu seisoo Itä-Berliinin lähellä metsän keskellä. Piha on villiintynyt. Tämä näky kohtasi elokuvaohjaaja Kirsi Marie Liimataista hänen mennessään katsomaan 20 vuoden jälkeen vanhaa Saksan demokraattisen tasavallan aikaista opiskelupaikkaansa.
– Oli hirveä shokki nähdä se koulu. Tuli karsea olo. Oli ihan musertavaa.
Liimatainen toivoi sisimmässään tapaavansa jonkun vanhoista, kansainvälisistä opiskelukavereistaan koulun ystävätapaamisessa. Kukaan heistä ei tullut – vain entisiä DDR:läisiä.
Kaipaus ja kysymykset jäivät.
Liimataiselle syttyi ajatus elokuvan tekemisestä. Hän penkoi arkistoja tuloksetta. Monet ulkomaalaiset opiskelijat olivat tulleet kouluun suoraan taisteluiden keskeltä ja joutuivat käyttämään peitenimiä.
Muutamaa vuotta myöhemmin hän matkusti Boliviaan, Nicaraquaan, Etelä-Afrikkaan, Chileen ja Libanoniin löytääkseen heidät.
– Minun piti saada Egyptin kommunistipuolue vakuuttuneeksi syistä, miksi halusin tietää joidenkin nimiä. Nicaraquassa ei haluttu puhua koko DDR:stä, Liimatainen luonnehtii.
En halua katua mitään. Kaikki on mennyt niin kuin on pitänytkin.
Istumme Kahvila Rytmissä Hakaniemessä. Kaikesta näkee Liimataisen puhuvan itselleen merkityksellisestä ajanjaksosta. Vuodesta, joka muutti hänen elämänsä. Sen pohjalta syntyi myös dokumentti Toveri, missä olet nyt?. Elokuva sai vasta Saksan ohjaajaliiton METROPOLIS 2017 ”paras dokumentin ohjaus”-palkinnon.
Liimataisen toiveena on ollut vaikuttaa maailmaan taiteen tekemisen kautta. Siinä hän on mielestään onnistunutkin.
– En halua katua mitään. Kaikki on mennyt niin kuin on pitänytkin. Lähden ajatuksesta, että me olemme kaikki yhtä suurta perhettä. En osaa olla toisenlainen, eikä se kiinnosta.
Liimatainen on parhaillaan suunnittelemassa maahanmuuttopolitiikkaa, poliittista oikeistoa ja suvaitsemattomuutta käsittelevää elokuvaa ja näytelmää. Viidenkymmenen ikävuoden rajapyykki on lähestymässä.
– Pitää laittaa nasta lautaan. Minulla on hirveästi kerrottavaa.
Miksi ihmiset sallivat tällaisen Suomessa?
Karl Marxin ajatus ”tuotantosuhteet ovat ristiriidassa tuotantovälineiden kanssa” on Liimataisesta yhä totta. Vaikka DDR:n sosialismi osoittautui utopiaksi, unelma paremmasta maailmasta on säilynyt.
– On toivoa, koska maailman solidaarinen liike on jälleen nousussa. On paljon rasismin ja vihan aaltoa vastustavia ihmisiä. Se on tehnyt minuun vaikutuksen.
Suomen vasemmisto ei kaipaa Liimataisesta pirstaloitumista enää yhtään lisää. Yhtenäisyys, yhteiset kannanotot ja mielenosoitukset olisivat hänestä jotain. Liimatainen järkyttyi uusnatsien lokakuisesta marssista Tampereella, sekä ihmisten MV-lehden juttujen jakamisesta somessa kritiikittömästi.
– Miksi ihmiset sallivat tällaisen Suomessa? Sitä en ymmärrä. Suomesta puuttuu poliittinen kasvatus.
Ohjaaja ei vaihtaisi kokemustaan Wilhelm Pieckin nuorisokorkeakoulusta mistään hinnasta pois.
– Meissä kansainvälisissä opiskelijoissa oli hirveän paljon samaa, vaikka olimme ihan eri olosuhteissa. Minusta tuli heidän takiaan tosi vallankumouksellinen, hän sanoo.
Lue koko laaja Kirsi Marie Liimataisen haastattelu torstain 14. joulukuuta Demokraatista.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.