Työmarkkinat
17.8.2023 08:56 ・ Päivitetty: 17.8.2023 08:56
”Emme todellakaan katso sivussa tumput suorina” – JHL:ltä täystyrmäys hallituksen aikeille
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ei hyväksy pienipalkkaisiin työntekijöihin, työttömiin ja heikoimmassa sosiaalisessa asemassa oleviin kohdistuvia leikkauksia.
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine tyrmää hallituksen aikeet tehdä tosiasiallisia tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille. Hän sanoo hallituksen suunnittelemien työmarkkinauudistusten olevan tosiasiassa vain työntekijöiden oikeuksien heikennyksiä.
Niemi-Laine kertoi jo eilen Demokraatille ay-johtajien haastattelussa ammattiliiton ryhtyvän kohottamaan järjestöllistä valmiuttaan.
– Tulemme vastustamaan kaikin keinoin hallituksen aikeita kurmottaa matalapalkkaisia ja siirtää tuloja jo valmiiksi suurituloisille, hän sanoo nyt tiedotteessa.
– Käsittämättömiä ovat suunnitelmat helpottaa irtisanomista ja antaa työnantajille mahdollisuuden käyttää perusteettomia määräaikaisuuksia entistä helpommin, hän jatkaa.
Hän ei hyväksy aikeita luoda palkankorotuskatto, joka määräytyy vientialojen sopimuksissa.
– Jokaisella työntekijällä on oikeus tulla palkallaan toimeen, mutta hallituksen suunnitelmat ajavat ihmisiä toimeentuloluukulle, hän sanoo.
Lisää aiheesta
– Jokaisella alalla on oltava oikeus sopia omista palkankorotuksistaan ilman minkään tahon määrittelemää palkkakattoa. Pienipalkkaisten alojen ihmisillä pitää olla mahdollisuus nousta ylös palkkakuopasta.
Niemi-Laine muistuttaa, että hallituksen suunnittelema lakko-oikeuteen puuttuminen on perusoikeuksien rajoittamista.
– Emme todellakaan katso sivussa tumput suorina, jos hallitus alkaa murentaa työntekijöiden perusoikeuksia. Tulemme tekemään kaikkemme yhdessä muiden ammattiliittojen kanssa, jotta suomalaista työmarkkinamallia ja sopimusyhteiskunnan periaatteita ei romuteta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Työmarkkinat
16.8.2023 16:45
Hallitusohjelmasta tuli työnantajan toiveuni – nyt puhuvat liittopomot: ”Tämä on sellainen paketti, johon tosiaan kannattaisi herätä”
Työmarkkinat
14.8.2023 10:04
Hallitusohjelma kiritti päätöstä: SAK kohottaa järjestöllistä valmiutta – ”Hyvälläkään tahdolla luettuna siellä ei kuulu työntekijöiden ääni”
Työmarkkinat
14.8.2023 12:02
STTK ei hyväksy hallitusohjelman työelämäkirjauksia – pohtii jatkotoimia jäsenliittojensa kanssa
Työmarkkinat
8.8.2023 15:00
”Hölmöläisen hommaa” – STTK:n Antti Palola ennustaa epävakaista säätä ja tummia pilviä politiikan syksyyn
