Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Emme voi tyytyä siihen, että palkkaero pysyy vuodesta toiseen” – SAK pettyi työnantajien asenteeseen

Palkansaajakeskusjärjestö SAK pahoittelee kolmikantaisen samapalkkaisuusohjelman neuvottelujen keskeytymistä.

Demokraatti

Demokraatti

– Valitettavasti työnantajapuoli on ollut haluton edistämään samapalkkaisuusohjelman vaikuttavuuden ja kunnianhimon lisäämistä, mikä tänään johti neuvottelujen keskeytymiseen, SAK:n johtaja Heli Puura toteaa tiedotteessa.

SAK on esittänyt samapalkkaisuusohjelmaan vaikuttavia toimia, kuten palkka- ja sopimuspolitiikan sekä palkkausjärjestelmien kehittämistä ja palkkatietämyksen parantamista. Myös Sanna Marinin (sd.) hallitusohjelmassa todetaan, että palkkatasa-arvoa pitää edistää aiempaa kunnianhimoisemmalla ja vaikuttavammalla samapalkkaisuusohjelmalla.

– Työnantajapuolen tahtotila ohjelman rakentamisessa on keskittynyt koulutuksen ja työelämän segregaation purkamiseen. Se on hyvä tavoite, mutta ei riittävä keino samapalkkaisuuden edistämiseksi, Puura huomauttaa.

“Kaikkien työmarkkinajärjestöjen tulee kantaa vastuuta.”

SAK on pettynyt siihen, että työnantajapuoli kieltäytyi yhteistyöstä työ- ja virkaehtosopimusten sukupuolivaikutusten sekä palkkausjärjestelmien työn vaativuuden arviointiperusteiden selvittämisessä. Nämä kaksi selvityshanketta voivat antaa uutta tietoa ja tukea myös toimialakohtaisiin työehtosopimusneuvotteluihin.

Puura korostaa, että kaikkien työmarkkinajärjestöjen tulee kantaa vastuuta samapalkkaisuuden edistämisestä.

Lisää aiheesta

– Emme voi tyytyä siihen, että naisten ja miesten välinen palkkaero pysyy vuodesta toiseen lähes samalla tasolla.

Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen ja hallituksen edustajat ovat neuvotelleet samapalkkaisuusohjelman jatkamisesta vuosille 2019–2023. Ohjelman tavoitteena on sukupuolten keskimääräisen palkkaeron kaventaminen. Naisten ja miesten keskimääräinen ansiotason ero on edelleen noin 16 prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE