Politiikka
6.6.2019 11:06 ・ Päivitetty: 6.6.2019 20:33
”En minä siihen kommentoi soiko” – tämä kansanedustaja saattoi olla lähellä puolustusministerin pestiä ja saattaa saada sen vielä
Pari eduskuntakautta puolustusvaliokunnan jäsenenä ollutta kansanedustajaa, vääpeli Mikko Savolaa povattiin Rinteen (sd.) hallituksen puolustusministeriksi.
Kuvio kääntyi kuitenkin sellaiseen asentoon, että puolustusministerin salkun sai haltuunsa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kapteeni Antti Kaikkonen.
Keskustassa on pian edessä puheenjohtajakisa, jonka yksi ennakkosuosikeista on juuri Kaikkonen. Toki on muitakin kovia suosikkeja, muun muassa nyt elinkeinoministeriksi nimitetty varapuheenjohtaja Katri Kulmuni.
Jos Kaikkonen kisaan lähtee ja hänet valittaisiin puheenjohtajaksi, lienee todennäköistä, että hän ottaisi haltuun valtiovarainministerin salkun – jollei vanha ehdollinen vankeusrangaistus luottamusaseman väärinkäytöstä Nuorisosäätiön puheenjohtajana muodostu esteeksi.
Myös keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on ennakoinut, että salkkujen kierrätystä saattaa olla luvassa.
Nyt valtiovarainministeriksi nousi Mika Lintilä. Lintilä näyttäisi varustauvan siihen, ettei pesti ole mitenkään varmuudella pysyvää sorttia.
– Nämä ovat aina pätkätehtäviä. Minä olen yli 20 vuotta ollut täällä (eduskunnassa). Minä olen tavannut lukuisia ministereitä, jotka eivät ole alkuviikosta tienneet, että tämä oli niiden viimeinen viikko ministerinä. Nämä ovat aina pätkätehtäviä, Lintilä sanoi eilen Demokraatin haastattelussa.
– Toki valtiovarainministerin salkku on näistä keskustan ministerisalkuista kaikkein painavin ja tulevan keskustan puheenjohtajan täytyy varmasti miettiä se, että olisiko perusteltua, että hän toimisi valtiovarainministerinä, Kaikkonen puolestaan sanoi eilen Demokraatille.
Demokraatti tavoitti tänään eduskunnassa puolustusministeriksi veikkaillun Mikko Savolan.
Mikko Savola, miltä tulevaisuus näyttää?
– Kansanedustajan työtä jatketaan tarmokkaasti.
Soiko teillä puhelin toissailtana? (eli soittiko Sipilä ministeriasioissa)
– En minä siihen kommentoi soiko, mutta totta kai keskusteluita käytiin.
Olitte vahvana mukana puolustusministerispekulaatioissa?
– Kyllä ja olin kiinnostunutkin siitä ja varmasti mielenkiintoinen homma olisi ollut, mutta täysi tuki Kaikkoselle. Kaikkonen tulee vetämään hyvin puolustusministeriötä ja toimimaan puolustusministerinä.
Voiko tästä nyt arvioida, että kannatatte Kaikkosta puheenjohtajaksi?
– Minun mielestäni hän ei ole vielä ainakaan ilmoittautunut puheenjohtajaehdokkaaksi.
Jos ilmoittautuu, tuetteko?
– No katsotaan sitä sitten. Ei tässä nyt kannata spekuloida liian pitkälle.
Mutta puolustusministerin salkku kiinnostaa edelleen, jos tilanne siihen suuntaan kehittyy?
– Niin no sitähän ei tiedä, mitä kauden aikana tapahtuu. Se jää sitten nähtäväksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.