Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“En missään tapauksessa voi tätä puoltaa tällaisena” – leikkaustoimintaa vyörytetään terveysyrityksille, hallituspuolueiden rivit rakoilevat jo

Keskustan lääkärikansanedustajat Niilo Keränen (vasemmalla) ja Pekka Puska eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä.

Eilen eduskunta kävi lähetekeskustelua leikkaustoimintaan liittyvästä terveydenhuollon lainsäädännöstä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Hallitus oli aiemmilla asetuksillaan keskittänyt leikkaustoimintaa yliopistollisiin sairaaloihin ja keskussairaaloihin. Tuolloin aluesairaalat jäivät nuolemaan näppejään, kun kymmeniltä paikkakunnilta ajettiin julkinen leikkaustoiminta alas.

Eilisessä esityksessä oli kyse siitä, että nyt terveydenhuoltolakia muutettiin niin, että yksityiset sairaalat saavatkin leikkauksia, mutta aluesairaalat jäävät yhä niitä vaille.

Asiaa ei puolustanut lähetekeskustelussa yksikään hallituspuolueen kansanedustaja perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikkoa (kesk.) lukuun ottamatta.

Hallituspuolueiden rivit rakoilevat asiassa ja äänestyskäyttäytyminenkin olisi hakusessa, mikäli asiasta suuressa salissa aikanaan äänestetään. Vallitseva arvio lienee se, ettei asia lopulta äänestykseen asti ehtisi, sillä valiokunnat ovat äärimmäisen kovassa mietintö- ja lausuntotulvassa.

Mikäli laki kuitenkin tulee tällaisenaan eduskunnan käsiteltäväksi keskustan lääkärikansanedustaja Niilo Keränen sanoo Demokraatille, että äänestäisi todennäköisesti esitystä vastaan. 

– Kyllä se todennäköisesti niin on, että aika vaikeaa minun on kyllä tuon puolesta äänestää.

Toivoisin, että tätä ei ehditä käsitellä, että se jää seuraavan hallituksen huoleksi, Keränen sanoo suoraan.

– En vastusta sinänsä yksityistämistä enkä yksityistä toimintaa, koska Suomessa lääketieteen etiikka toimii sielläkin puolella. Mutta minä vastustan siltä, että meillä viedään vähän syrjempää asuvilta paitsi lähellä oleva toiminta, myös elinvoimaa työntekijöiltä joita siellä on perheineen asettuneet. Heidän työpaikkansa lähtevät, Keränen toteaa.

“Tämä on ihan selvä asia.”

Keskustan kansanedustaja Hanna-Leena Mattila sanoo hänkin, ettei voisi puoltaa lakiesitystä siinä muodossa kuin se nyt on.

– En missään tapauksessa voi tätä puoltaa tällaisena. Tämä on ihan selvä asia.

”30 minuutin aikarajavaade tulee lopettamaan kaiken nukutusta vaativan leikkaustoiminnan keskussairaalakaupunkien ulkopuolella. Tämä koskee sekä julkisia että yksityisiä toimijoita. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella tämä merkitsee leikkaustoiminnan loppumista Raahen sairaalasta ja jollakin aikajänteellä myös Oulaskankaan sairaalasta. Työtä päivystysasetuksen muuttamiseksi 30 minuutin aikarajavaateen osalta on tehty, mutta yritykset ovat karahtaneet pahasti kiville”, Mattila sanoi eilisessä täysistunnossa.

Hallituksen esityksen mukaan paikan, jossa anestesialeikkaus tehdään, on oltava alle 30 minuutin päässä päivystävästä sairaalasta. Tämä aikaraja suosii isoissa kaupungeissa olevia yksityisiä leikkaussaleja muttei aluesairaaloita.

– Kyllä tämä 30 minuuttia on Raahen alueelle niin kriittinen, että toivon, että kun tämä asia on vasta nyt ollut lähetekäsittelyssä ja on menossa valiokuntaan ja vielä ministerin syynättäväksi, niin eiköhän tähän varmasti tule vielä järki käteen. Olen hyvin luottavainen sen suhteen, Mattila sanoo Demokraatille.

– Esitys on sen kaltainen, että olen valmis tukemaan sitä, mutta esitin siihen (eilen) kritiikkiä 30 minuutin osalta, joka meidän alueella koskee Raahen sairaalaa. Toivon, että sosiaali- ja terveysvaliokunta sen kritiikin niistä aikarajoista ottaa käsittelyyn ja arvioi sitä, kokoomuksen kansanedustaja Mari-Leena Talvitie kommentoi.

“Parasta, että nyt ei tehdä mitään.”

Keskustan konkariedustajan Sirkka-Liisa Anttilan mukaan hallituksen esitys vie lääkäreitä yksityissektorille, koska yksityisellä ei ole päivystysvelvollisuutta. Julkisen sektorin lääkäreitä uhkaa näin ollen esityksen seurauksena kato.

– Esitin, että valiokunnan pitää se asia selvittää tarkemmin, koska me emme saa sellaista lainsäädäntöä tehdä, joka vaarantaa julkisen sektorin toiminnan, koska sillä on kuitenkin vastuu ja päivystysvelvollisuus. Minä nyt odotan ja sen jälkeen katson, Anttila sanoo eikä halua tämän enempää spekuloida äänestyskäyttäytymistään.

– En tiedä, tuleeko esitys saliin. Epäilen, että se ei tule saliin vaan hautautuu perustuslakivaliokuntaan. Minä pidän sitä nyt parhaana, keskustan lääkärikansanedustaja Pekka Puska sanoo.

Jos tulee saliin, äänestättekö puolesta?

– En osaa sanoa sitten. Se on sitten tilanne, mutta minä olen tällä hetkellä sen kannan takana, mikä minun tiedotteessani on, että parasta, että nyt ei tehdä mitään, Puska jatkaa.

Kokoomus kyykytti keskustaa?

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko sanoo, että on eduskunnan käsissä ehtiikö leikkaustoimintaa koskeva terveydenhuoltolain muutos äänestykseen tällä vaalikaudella.

– Sosiaali- ja terveysvaliokunnalla on valtavasti työtä ja hallituksen prioriteetti on tietysti se, että täällä hallituspuolueet varmasti pitävät tärkeänä sitä, että iso sote-paketti on ensisijainen ja kaikkien kiireellisin. Se jää valiokunnan arvioitavaksi.

Eduskunnassa on kuiskuteltu, että kokoomus olisi koplannut asiakasmaksulain ja lain leikkaustoiminnasta yhteen ja saanut ajettua oman yksityisiä terveysyhtiöitä suosivan kantansa näin hallituksessa läpi. Keskusta olisi taipunut. Tieto on hallituspuolueista kiistetty.

Onko kokoomus pannut keskustan tässä kyykkyyn? Olitte eilen ikävässä tilanteessa, kun jouduitte puolustamaan esitystä, jota ette oikeasti halua puolustaa…

– No, se kuuluu kyllä toimenkuvaan, että ne hallituksen esitykset, joita olen valtioneuvostossa antanut, niin niiden tehtävä kuuluu minun esittelyyn. Ei minulla ole siitä muuta kommentoitavaa tässä kohtaa, Saarikko vastaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE