Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“En ole hullu” – Demokraattien presidenttikisan ehdokas kehotti torjumaan hurrikaanin “mielen voimalla”

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Marianne Williamson on herättänyt huomiotaan kommenteillaan hurrikaani Dorianista.

Williamson antoi ymmärtää keskiviikkona, että amerikkalaiset voisivat muuttaa Dorianin kurssia “mielen voimalla.”

Hurrikaani aiheutti laajaa tuhoa Bahamasaarilla ja sen pelättiin rantautuvan myös Floridaan. Myrskyn kurssi kääntyi kuitenkin pohjoiseen, joten toistaiseksi se ei ole aiheuttanut Yhdysvalloissa niin suuria tuhoja kuin pelättiin.

– Miljoonat meistä näkivät Dorianin kääntyvän pois maalta, se ei ole hullu idea. Se on mielen voiman luovaa käyttöä, Williamson tviittasi.

– Kaksi minuuttia rukoilemista, visualisointia ja meditointia niille, jotka ovat myrskyn tiellä.

Williamson poisti tviittinsä pian, mutta alkoi sitten puolustaa sitä.

– En ole hullu, vastuuton enkä vaarallinen, hän kirjoitti.

Williamson alkoi sitten kritisoida demokraattipuolueen nykylinjaa. Hän kirjoitti, että “ylimaallistunut vasemmisto” on menettänyt paljon äänestäjiä muun muassa siksi, että se suhtautuu alentuvasti ja pilkallisesti uskoviin ihmisiin.

– Rukoileminen on mielen voimaa, eikä se ole omituista tai epä-älykästä. Uskovia ihmisiä kuuluu demokraattipuolueeseen, ja heitä tarvitaan, jos aiomme voittaa vuonna 2020.

Williamson on kerännyt mainetta itseapukirjojen kirjoittajana ja tv-tähti Oprah Winfreyn entisenä hengellisenä neuvonantajana. Hänellä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia demokraattien ehdokkuuteen, mutta hän on kerännyt huomiota värikkäillä kommenteillaan tv-väittelyissä.

Heinäkuun väittelyssä hän esimerkiksi varoitti, että Yhdysvaltoja uhkaa “pimeä psyykkinen voima.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE