Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Enemmän kuin tuhannen miljoonan kysymys

Koronaviruksesta johtuva valtion velka on kasvanut ennätykselliseen määrään. Valtiovelan määrä on selvästi ylittänyt EU:n tavoitteessa olevan 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Viruksesta johtuvia menoja on laskettu olevan 2020-2021 jo yli kaksikymmentä miljardia.

Martti Suomi

Puolueosaston puheenjohtaja, Mustasaari

On tuettu muun muassa kuntia, yrityksiä ja sairaanhoitoa. Suhteellisesti kuitenkin velkaantumisemme on Euroopan pienimmästä päästä. Myös virukseen menehtyneiden määrä on pientä muin maihin nähden.

Mitä ajattelemme taloudesta? Jo monen vuoden ajan on esimerkiksi päivitelty hävittäjäkoneiden suurta hintalappua. Hävittäjäkoneiden uusiminen on monen vuoden projekti. Uusimisaika on vääjäämättä lähestynyt, sitä ei voi lykätä päätöksenteossa. Varteenotettavaa vaihtoehtoa koneiden uusinnalle ei ole olemassa. Muutama vuosi sitten kun hinta-arvioita tehtiin, esitettiin hinnaksi ensin 6-7 miljardia. Siis seitsemäntuhatta miljoonaa. Voiko sitä edes ymmärtää. Viimeisten tietojen mukaan hävittäjät maksaisivat arviolta 10 miljardia.

Rahamenot pitäisi aina suhteuttaa oikeisiin mittasuhteisiin. Vajaassa kahdessa vuodessa yhden viruksen johdosta valtiolle on tullut ylimääräisiä menoja yli 20 miljardia euroa, siis kaksi kertaa se mitä paljonpuhuttuun hävittäjähankintaan menisi. Viruksesta johtuvat menot eivät vielä ole kaikilta osin tiedossakaan.

Koronaviruksesta johtuvia menoja on siis lyhyessä ajassa kaksinkertainen määrä verrattuna konehankintoihin. Hävittäjät hankitaan noin 30 vuoden ajalle. Ostohetkellä ne ovat kalliita, mutta sellaiseen rahanmenoon ei tarvitse mennä kovin pian uudestaan. Hävittäjien kokonaiskustannus on myös otettava huomioon. Kolmenkymmenen käyttövuoden aikaisia kuluja on myös laskettu ja summa on noin 30 miljardia. Vuosikustannukset ovat siis noin yhden miljardin luokkaa.

Hallituksen toimesta koronasta johtuvia haasteita on hoidettu kuitenkin onnistuneesti. Bruttokansantuote on nousemassa ja työttömyys on pienentymässä. Rajoituksia kansalaisille on annettu taudin leviämisen estämiseksi ja siten on saatu sairaalapaikat ja tehosairaanhoito riittämään.

Onko valtio nyt velkaantunut liikaa? Kuten sanottu muihin valtioihin nähden velkaa on vielä vähän. Rahan hinta on tällä hetkellä erikoisen halpaa. Mikä hinta? Rahan hinta on korko. Valtiolle ei ole nykyisin korkoa juuri ollenkaan. Pitää vain toivoa, ettei korko nouse. Jos korko nousee, niin sitten olemme maksumiehiä. Koron nousemista ei toistaiseksi ole tietoa ja hyvä niin.

Nyt meidän on vain hyväksyttävä koronan rajoitustoimet ja toivottava parasta.

 

 

Kirjoittaja on puolueosaston puheenjohtaja Mustasaaresta.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE