Politiikka
9.8.2022 15:03 ・ Päivitetty: 9.8.2022 15:03
”Energian hinnan nousu tuntuu aivan erityisesti haja-asutusalueilla” – Essayah esittää sähköveron alueellista porrastamista
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah esittää sähköveron alueellista porrastamista Ruotsin mallin mukaan.
Essayah kertaa tiedotteessaan, että Ruotsissa sähköveron noston yhteydessä vuonna 2017 Pohjois-Ruotsin asukkaat saivat kolmanneksen verohelpotuksen sähköverosta.
Essayah suhtautuu työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) tänään esittämään sähkön arvonlisäveron tilapäiseen alentamiseen positiivisesti, mutta muistuttaa, että energian hinnassa on myös aluepoliittinen puoli, mitä hänen mielestään muun muassa keskustan tulisi hallituksessa puolustaa.
– Energian hinnan nousu tuntuu aivan erityisesti haja-asutusalueilla, sillä se iskee sekä asumiseen, liikenteeseen että myös yrityksiin. Monilla haja-asutusalueilla käytännössä maksetaan sähköstä kaupunkiseutuja enemmän korkeampien siirtohintojen vuoksi, hän muistuttaa.
Essayah muistuttaa yhteiskunnan sähköistämisen vaaroista. Hän sanoo, että Suomessa tarvitaan tulevaisuudessakin useita energianlähteitä – myös turvetta – huoltovarmuuden takia.
– Sähkön hintojen voimakas heilahtelu, samoin kuin viime aikojen uutisointi tulevan talven mahdollisesta sähköpulasta on meille terveellinen muistutus siitä, että energiapolitiikassa kaikkia munia ei pidä laittaa samaan koriin, Essayah sanoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Talous
9.8.2022 12:35
VM arvioi Lintilän ehdotuksen sähkön alv-alesta: verotuloihin tulisi 220-300 miljoonan euron lovi