Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

7.12.2023 12:33 ・ Päivitetty: 7.12.2023 12:33

”Ennen 13. joulukuuta asiasta täytyy päättää” – sisäministeri kommentoi itärajan tilannetta

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sisäministeri Mari Rantasen (ps.) mukaan hallitus arvioi koko ajan, mitä toimia Suomen itärajan turvallisuus vaatii.

Demokraatti

Demokraatti

Hallitus tiedotti viime viikon tiistaina sulkevansa koko itärajan Vainikkalan rataliikennettä lukuun ottamatta. Raja meni kiinni viikko sitten torstaina vastaisena yönä. Suomi keskitti turvapaikanhaun lentoasemille ja vesiliikenteen rajanylityspaikoille.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi viime viikon tiistaina, että sulkupäätös voidaan tarvittaessa purkaa jo ennen sen päättymisen määräaikaa, tai rajasulkua voidaan myös päättää jatkaa joulukuun 13. päivää pitemmälle.

Rantasen mukaan hallituksen täytyy päättää itärajasta siis ennen ensi keskiviikkoa. Asia ei ollut tänään esillä valtioneuvoston istunnossa.

– Me tiedotamme heti, kun on asiasta tiedottamista, hän totesi medialle eduskunnassa.

Itärajan tilannetta hän kuvailee juuri tällä hetkellä rauhalliseksi, mikä on ollutkin hänen mukaansa tavoiteltava tila.

– Kyllä siellä on paljonkin niitä, jotka voisivat tulla yli, Rantanen totesi kysymykseen, onko rajan takana edelleen Suomen puolelle haluavia.

Julkisuudessa on spekuloitu, että Venäjä haluaisi värvätä turvapaikanhakijoita Ukrainan sotaan. Rantanen ei osannut sanoa tähän huhuun mitään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU