Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ensi vuoden talousarvioesitys annettiin eduskunnalle – alijäämä 12,1 miljardia euroa

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Hallitus on tänään antanut eduskunnalle esityksen valtion talousarviosta ensi vuodelle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valtion budjetti on esityksessä 12,1 miljardia euroa alijäämäinen.

Talousarviossa valtion menot ovat 88,8 miljardia euroa ja tulot 76,6 miljardia euroa.

Valtiovarainministeriön tiedotteessa kerrotaan, että menojen kasvu johtuu pääasiassa hyvinvointialueiden rahoituksen jälkikäteistarkistuksesta ja lakisääteisistä sekä sopimusperusteisista indeksitarkistuksista.

Hyvinvointialueiden rahoituksen jälkikäteistarkistuksen vaikutus on 1,4 miljardia euroa ja indeksitarkistusten 1,8 miljardia.

BUDJETTIESITYS ei sisällä uusia sopeutustoimia.

Ministeriön tiedotteessa todetaan, että Petteri Orpon (kok.) hallitus on sitoutunut vahvistamaan julkista taloutta kuudella miljardilla eurolla, minkä lisäksi kevään kehysriihessä hallitus päätti kolmen miljardin euron lisäsopeutuksesta. Ensi vuoden talousarvioesitys pitää sisällään näitä sopeutuksia.

Ministeriön tiedotteessa kuitenkin lisätään, että hallitus seuraa aktiivisesti tämän yhdeksän miljardin euron säästötavoitteen toteutumista. Tiedotteen mukaan hallitus on valmis reagoimaan tarvittavilla toimenpiteillä, jos kokonaisuus uhkaa jäädä tavoitellusta tasosta.

Eduskunnan on määrä hyväksyä ensi vuoden talousarvio joulukuussa.

Uutista päivitetty klo 15.10

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE