Ulkomaat
20.2.2021 09:09 ・ Päivitetty: 20.2.2021 09:09
Ensimmäinen kuolonuhri oli liikaa – Yhdysvallat kehottaa junttaa luopumaan vallasta
Yhdysvallat on kehottanut Myanmarin sotilasjunttaa pidättäytymään väkivallasta sekä luopumaan vallasta maassa.
Yhdysvallat esitti kehotuksensa sen jälkeen, kun sotilasvallankaappausta vastustavissa mielenosoituksissa oli ilmennyt ensimmäinen kuolonuhri.
Isossa osassa maata on vallinnut sekasorto sen jälkeen, kun sotilasjuntta kaappasi vallan helmikuun alussa ja syrjäytti maan johtajan Aung San Suu Kyin. Ympäri maata on ollut laajoja katumielenosoituksia niin kaupungeissa kuin kylissäkin.
Turvallisuusjoukot ovat vastanneet mielenilmauksiin kasvavalla voimalla. Joukot ovat käyttäneet rauhanomaisissa mielenosoituksissa kyynelkaasua, vesitykkejä ja kumiluoteja.
Väkivalta on tuomittu laajasti maailmalla ja Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken on käynyt viime päivinä keskusteluja Yhdysvaltain liittolaismaiden kanssa lujan kansainvälisen reaktion toivossa.
Yhdysvaltain edustajan mukaan maa toistaa kehotuksensa Myanmarin asevoimille, jotta ne pidättäytyvät rauhanomaisiin mielenosoittajiin kohdistuvasta väkivallasta. Lisäksi maa kertoo painostavansa liittolaistensa kanssa Myanmarin asevoimia perumaan toimensa.
Ainakin Yhdysvallat, Britannia ja Kanada ovat ilmoittaneet Myanmarissa vallankaapanneisiin kenraaleihin kohdistuvista pakotteista.
Sotilaat avasivat tulen kohti mielenosoittajia.
Sairaalalähteet kertoivat perjantaina, että viime viikolla päähän ammuttu 20-vuotias mielenosoittaja Mya Thwate Thwate Khaing oli menehtynyt vammoihinsa. Ampumisen aikoihin hän oli vielä 19-vuotias ja täytti vuosia maatessaan tajuttomana sairaalavuoteessa.
Nainen haavoittui Naypyidawissa, kun sotilaat avasivat tulen kohti mielenosoittajia. Sotilaiden kerrottiin käyttäneen kumiluoteja, mutta sairaalalähteiden mukaan nyt kuollut nainen ja ainakin yksi muu mielenosoittaja haavoittuivat normaaleista luodeista.
Ampumahaavoihinsa kuolleesta mielenosoittajasta on sittemmin tullut mielenosoittajien keskuudessa vastarinnan symboli. Mielenosoittajat ovat muun muassa kantaneet mielenosoituksissa hänen kuviaan.
Maan suurimman kaupungin Yangonin kaduille on sittemmin syntynyt muistomerkki, kaupungin asukkaiden tuodessa paikalle kukkia ja viestejä väkivallan uhriksi joutuneelle mielenosoittajalle.
– Olkaa hyvä ja liittykää kaikki tähän protestiliikkeeseen, jotta se menestyisi. Minulla ei ole muuta sanottavaa, kertoi ammutun naisen sisar Poh Poh toimittajille perjantaina. Ammuttu nainen haudataan sunnuntaina.
Lähes 550 ihmistä on otettu kiinni.
Lähes 550 ihmistä on otettu kiinni sitten vallankaappauksen, kertoo Assistance Association for Political Prisoners -tarkkailujärjestö.
Kiinniotettujen joukossa on muun muassa rautatietyöntekijöitä, virkamiehiä ja pankkihenkilökuntaa. Edellä mainitut työntekijät ovat marssineet työpaikoiltaan osana kansalaistottelemattomuuskampanjaa, jolla pyritään rampauttamaan armeijan mahdollisuudet hallita.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä Myanmarissa oli kuudes peräkkäinen yön yli kestänyt internetkatko.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.