– Suurin hämmästykseni eduskunnassa on ollut hallitusta tukevien puolueiden ja oppositiopuolueiden välinen syvä kuilu, jopa eräänlainen vihamielisyys. Se ei näy valiokuntatyössä eikä henkilösuhteissa, mutta suuressa salissa eli täysistunnoissa ei juuri muu näykään, Lindén toteaa.

Lindénin mukaan pandemian aikana tämä kuilu on hieman lieventynyt, mutta se ei ole poistunut.

– Olen seurannut tarkkaan täysistuntojen puheenvuoroja. Ei ole epätavallista, että 7 minuutin puheenvuorossa opposition edustaja lyhyesti toteaa, että ”pandemia ei tietenkään ole hallituksen vika”, mutta sitten seuraakin 6 minuuttia 50 sekuntia hallituksen arvostelua koronaepidemian torjunnan huonosta ja virheellisestä hoidosta.

Lindénin mukaan koronaepidemia on osoittautunut asiaksi, jossa koko kansainvälinen yhteisö ja sadattuhannet asiantuntijat ja tiedemiehet oppivat koko ajan uutta. Siksi myös hallinto, asintuntijoiden näkemyksiin tukeutuen, muuttaa ajoittain linjaa.

– Ei se tarkoita, että ollaan tehty virheitä, vaan sitä, että tieto siitä, mikä olisi paras toimintamalli, on karttunut.

Tällaiseen tieteelliseen toimintamalliin politiikka, ja etenkin hallitus-oppositio-asetelma istuu Lindénin mukaan huonosti.

– Uusi linjaus leimataan helposti ”hoiperteluksi” tai ”virheen tunnustamiseksi”. Kokeneena virkamiehenä olen myös havainnut, että oppositiosta käsin on kovin helppoa julistaa sanallisesti miten pitäisi toimia. Todellisuudessa laaja hallintokoneisto ja hajanainen palvelujärjestelmä, ei ”hyppää yhtä aikaa tasajalkaa” vaikka pääministeri löisi nyrkkiä pöytään. Asioiden jalkauttaminen tai hienommin sanottuna implementointi vie aikansa eikä ole suoraviivaista.

Lindénin mukaan nyt on jo kulunut niin monta viikkoa pandemiaa, että alkaa olla eri lähteistä kertynyttä tutkimustietoa tartuntojen mahdollisesta todellisesta laajuudesta ja esimerkiksi kuolemantapauksia voidaan verrata niihin.

– Aluksi puhuttiin, tätä todistavat omatkin kirjoitukseni, että taudin tappavuus (se tarkoittaa tartunnan päätymistä kuolemaan) olisi ollut parin prosentin luokkaa ja esimerkiksi yli 80-vuotiailla jopa 15 % luokkaa. Eräs keskustelija haastoi minua näitä esittäessäni ja sanoi tappavuuden olevan 5-6 prosentin luokkaa, jopa 10 prosenttia kaikilla sairastuneilla. Korkeat luvut perustuivat siihen, että tautidiagnoosi annettiin vain selkeästi sairastuneille: mitä korkeampi oli sairaaksi määritellyn kynnys, sitä vähemmän heitä oli ja sitä korkeammaksi kuolleisuus suhteellisesti nousi.

Lindén kirjoittaa, että sittemmin on selvinnyt, että suuri enemmistö sairastaa tämän tartunnan hyvin lievänä, jopa oireettomana.

– Ja tämä tieto lisääntyy kaiken aikaa. Sitä on saatu ensimmäisen kerran jo Suomestakin, ja vielä enemmän mm. Tanskasta, USA:sta ja muualta. Ja lisää kertyy nopeaa vauhtia. On jopa saatu lukuja, joiden mukaan tappavuus on vain 0,1 – 0,15 prosenttia. Eli jos 100 000 henkilöä saa tartunnan, heistä kuolee 100-150. Tämä näyttää pieneltä, mutta perustuu vasta-aineanalyyseihin eri maissa.

– Tietenkin tämäkin tarkoittaa, että jos miljoona henkilöä saa tartunnan, heistä kuolee 1000-1500. Tavanomaisesti läntisissä valtioissa kuolee miljoonasta ihmisestä eri syistä vuoden aikana noin yksi prosentti eli 8000 – 12 000. Koronaepidemian aikana osa heistä kuolee sen aiheuttamiin seurauksiin. Kuolleisuuden kokonaislisäys ei olisi siis 1000-1500.

Lindénin mukaan Suomessa koronaepidemiaa kahdella päästrategialla eli rajoittamisella ja juurimisella.

– Mutta: eihän tämä tauti näillä keinoilla lopu. 97-99% väestöstä (alueesta riippuen) on vielä ilman tartuntaa, joten otollista ”maaperää” viruksille riittää. Kaikki eivät koskaan saa tartuntaa, tuskin puoletkaan saa tai edes 30%. Tähän astI toivo epidemian loppumisesta on perustunut siihen, että virus heikkenee tai saamme kehitettyä nopeasti rokotteen ja hyviä lääkkeitä sairauden vakavampiin muotoihin.

– Nyt kuitenkin oireettomien ja lieväoireisten suuri joukko kertoo siitä, että samalla väestön vastustuskyky lisääntyy ja tämä alkaa jarruttaa taudin leviämistä. Pelkästään tähän ei olla missään kehittyneessä maassa nojauduttu, ei edes Ruotsissa, mutta eräissä maissa on ”kovimman kautta” käynyt ilmi, että näin tapahtuu, esimerkiksi New Yorkissa.

Tämän jälkeen Lindén kirjoittaa mielestään olennaisimmasta.

– Miksi tuhoamme taloutemme, jos tästä taudista kuitenkin viime kädessä ”tullaan ulos” sitä kautta, että väestön vastustuskyky lisääntyy jo ennen kuin ensimmäistäkään rokotusta on saatavilla, hän kysyy ja vastaa itse:

– Oma vastaukseni on tässä suhteessa sama kuin aikaisemmassa kirjoituksessani. Meidän tulee inhimillisistä syistä jatkaa rajoituksia, jotta voisimme hoitaa tehokkaasti ne henkilöt, jotka tarvitsevat sairaalahoitoa, ts. tasattava ajallisesti tätä sairaaloiden kuormitusta. Samalla on testauksella, jota laajennetaan kaiken aikaa, etsittävä aktiivisesti tartunnan kantajia ja järjestettävä heidät eristykseen ja heidän lähipiirinsä karanteeniin, kuten tähänkin asti.

Tämän rinnalla Lindénin mukaan  näyttää kaikista rajaamis- ja juurimistoimenpiteistämme huolimatta kuitenkin siltä, että tartunta väestössä lisääntyy tasaisesti, ei eksponentiaalisesti, vaan tasaisesti.

– Tämä lisää vastustuskykyisten osuutta väestössä, toki samalla myös vakavasti sairaiden määrää.

– Taloutemme on nopeasti saatava käyntiin. Nyt on jo nähtävissä, että muutoin alkavat muut sairaudet lisääntyä (näin tapahtuu jo osin, vaikka eräät sairaudet ja tapaturmat toisaalta vähenevät) ja lähivuosien terveydenhuollolta viedään sen välttämättömiä resursseja talouskriisin takia. Tämä puolestaan lisää aikanaan sairauksia – kenties jopa enemmän kuin minkä koronaepidemia aiheuttaa, Lindén päättää.