Nuoren amerikkalaisen elämän näkymät riippuvat heidän vanhempiensa tuloista ja koulutuksesta enemmän kuin muiden kehittyneiden maiden nuorten. Markkinavoimat ja globalisaatio toimivat toisten eli rikkaiden ehdoilla ja hyväksi, viime kädessä perinnöllisen rahavallan hyväksi.

Viimeisen 40 vuoden aikana eriarvoisuus on lisääntynyt kärjekkäästi – eniten tuloja saavan 0,1 prosentin osuus kaikista tuloista on nelinkertaistunut ja rikkaimmain yhden prosentin osuus on lähes kaksinkertaistunut. Samaan aikaan pienituloisimman 90 prosentin osuus on laskenut.

Alimpien palkkojen taso on jämähtänyt paikoilleen eikä ole muuttunut reaalisesti 60 vuoteen. Itse asiassa niiden, joilla on suoritettuna peruskoulun yläaste tai vähemmän, tulot ovat pudonneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Erityisesti tämä koskee miehiä teollisten työpaikkojen hävitessä ja tarjolla olevien palvelualojen pienipalkkaisempien töiden korvatessa niitä.

Varallisuus on jakautunut vielä epätasa-arvoisemmin. Kolme yhdysvaltalaista omistaa yhtä paljon kuin köyhempi väestön puolisko. Yhdysvaltalaisten eliniän odote näyttää olevan pysyvässä laskussa lääketieteen keksinnöistä ja rikkaille tarjolla olevista mahdollisuuksista huolimatta. Epätoivon aiheuttamat kuolemat ova lisääntyneet muun muassa alkoholismin, huumeiden yliannostuksen ja itsemurhien lisäntymisen johdosta. (Tässä ei mainita 60 000 hengen vaatimaa liikennettä ja 13 000 hengen vaatimia ampuma-aseuhreja /VR).

Uusliberalismi oikeuttaa nykyisen tulo- ja omaisuusjaon väittämällä markkinoiden määränneen kunkin osuuden sen mukaan, mitä kullakin on ollut annettavana talouteen. Tämän väitteen voi suhteuttaa pankkiirien aiheuttamaan vuoden 2008 finanssikriisin mukanaan tuomaan kurjuuteen miljoonille ja niihin miljooniin dollareihin, jotka he saivat bonuksina näistä aikaansaannoksistaan.

Yhdysvalloissa eriarvoisuus on murtanut amerikkalaisen unelman. Vain puolet kansalaisista ansaitsee enemmän kuin vanhempansa. Viime sitoen jälkeen osuus oli noin 80 prosenttia. Samaan aikaan ylimmän yhden prosentin tulot ovat kolminkertaistuneet vuodesta 1980 tähän päivään, kun pienituloisemman 90 prosentin tulonsaajaosuuden tulot ovat polkeneet paikoillaan.

Tuo yhden prosentiin tulo-osuuden kasvu on ollut USA:ssa kaikkein jyrkintä verrattuna keskeisiin länsimaihin. Työn tuottavuuden kasvu on vuoden 1950 jälkeen USA:ssa ollut yli 200 prosenttia, kun samaan aikaan palkat nousivat vuodesta 1950 vuoteen 1970 noin 100 prosenttia ja jäätyivät 1970-luvun alussa paikoilleen.

Teollisuuden palkat palvelualojen palkoiksi

Josef Stiglitz selittää eriarvoisuuden aiheuttajiksi teknologisen muutoksen ja teollisten työpaikkojen muuttumisen pienempipalkkaisiksi palvelualan palkoiksi osan teollisuuden työvoimasta joutuessa työttömäksi. Globalisaation aiheuttama rakennemuutos sekä pääoman ja työn voimasuhteiden muutos ovat keskeisiä taustatekijöitä.

Globalisaation vaikutus on ollut Yhdysvalloissa kehittyneistä maista pahin, mikä näkyy työpaikkojen menetyksenä ja ammatillisen järjestäytymisen alenemisena. Kaikkein tärkeimpänä tekijänä on kuitenkin se, että talouden säännöt on kirjoitettu uusiksi vuoden 1970 jälkeen.

USA:n suuryritysten asema on tullut entistä voimakkaammaksi. Niiden toimialalle ei ole tulossa uusia kilpailijoita. Lisäksi suuryritykset pystyvät useimmiten eliminoimaan kilpailinansa. Suuryrityksillä on poikkeuksellinen valta poliittisen vallan käyttöön ja siten talouden sääntöjen ja sääntelyn sisältöön ja laajuuteen.

Yhdysvalloissa käydään lisäksi likaista peliä köyhien ja värillisten äänioikeuden rajoittamiseksi erilaisin teknisin verukkein ja vaalipiirirajojen siirtelyin. Kun poliittinen valta on vähentänyt yritystoiminnan sääntelyä ja rikkaiden verotusta, lisääntyy taloudellinen eriarvoisuus. Kun taloudellinen eriarvoisuus mahdollistaa rikkaille lisääntyvää poliittista vaikutusvaltaa ja suoraa päätösvaltaa, lisääntyy poliittinen eriarvoisuus. Näin syntyy turmiollinen kehä, joka ruokkii itseään. Eräänä esimerkkinä tästä Stiglitz mainitsee lain, jolla 128 vuotta sitten jo pyrittiin estämään yritysten määräävä markkina-asema. Sen käyttö vain on lähes unohtunut.

Yritykset kuppaavat julkisia varoja

Eriarvoisuuden suuri taustatekijä on rahoitussektorin vapauttaminen. Se on kyennyt poistamaan toimintaansa rajoittavat säännöt ja kasvattamaan suunnattomasti voittojaan sekä johtajiensa palkkioita. Se on lisännyt mahdollisuuksiaan käyttää hyväkseen kaikkia muita taloudessa toimivia. Rahoitussektori kerää tulonsa koroista, toimitus- ja järjestelypalkkioista sekä arveluttavista finanssituotteista.

Pankkisektori siirtää tavallisen kansalaisen rahat pankkien omistajille ja johtajille. Pankit saavat lainaa nollakorolla keskuspankilta (FED) ja lainaavat sen taas asiakkailleen korkeilla koroilla. Sen lisäksi rahoitussektori luo kansantalouteen kuplia, jotka puhjetessaan aiheuttavat kriisin kaikkine seuraamuksineen.

Yritykset kuppaavat myös julkisia varoja. Esimerkkinä tästä laki, joka kieltää valtiota neuvottelemasta julkisen terveydenhuollon lääkkeiden hinnoista lääketeollisuuden kanssa. Tämä on merkinnyt 50 miljardin dollarin tulonsiirtoa lääketeollisuudelle. Lisäksi tulee rikkaiden edullinen verotus. USA:n rikkaat maksavat prosentuaalisesti jopa vähemmän veroja kuin köyhät tulonsaajat. (Tästä esimerkkinä suursijoittaja Warren Buffetin lausuma, että hänen toimistonhoitajansa maksaa enemmän veroa kuin hän. Buffet toki mainitsi asian jonkinlaisella paheksunnalla.VR)

Eriarvoisuus kalvaa yhteiskunnan perusarvoja ja -tekijöitä

Taloudellisella eriarvoisuudella on myös kasvua heikentävä vaikutus, koska kulutus on pienempää eriarvoisessa taloudessa. Eriarvoisten yhteiskuntien moraali on heikompaa. Kun uhkapelurit ja pankkiirit ansaitsevat moninkertaisesti tutkijoihin verrattuna ja nämä kuitenkin tuovat meille tiedon esimerkiksi DNA:sta, transistoreista ja lasereista, tilanne on moraalisesti kyseenalainen.

Eriarvoisuus kalvaa yhteiskunnan luottamusta ja yhtenäisyyttä samoin kuin sen suorituskykyä. Rahan osuus politiikassa ja vaaleissa pitäisi saada pienemmäksi. Niin myös poliitikkojen ja virkamiesten siirtymiset suuren rahan palvelukseen ja toisaalta yritysjohdon edustajien siirtymiset politiikkaan ja julkishallintoon.

Yhdysvallat tarvitsee lain työntekijöiden ja ammattijärjestöjen suojelemiseksi. Lailla pitää myös kieltää yritysjohtajien kohtuuttomat palkkiot ja palkat. Naisten ja vähemmistöjen tasa-arvoinen kohtelu tulee varmistaa myös lailla. Myös eläkejärjestelmä on uudistettava. On kohtuutonta jättää kunkin eläkesäästöt omalle sijoitusvastuulle.

Käytännössä pankit hyötyvät tästäkin myymällä arvoituksellisia sijoitustuotteita korkeilla palkkioilla. Asuntopolitiikassa on vastaavia tarpeita varmistaa kohtuullisen hintaiset asunnot ihmisille. Agenda on pitkä, tässä vain esimerkkejä siitä.

Kaiken kaikkiaan on kysymys demokratian tulevaisuudesta. Kun ihmiset alkavat ymmärtää, kuinka epäoikeudenmukaisesti talouden hedelmät on jaettu, ovat he alttiina monenlaisten demagogien lupauksille korjata systeemi. Näemme jo, mihin se johtaa, ja pahempaa voi olla tulossa.

(Lukija ei voi tuudittautua käsitykseen, että tämä ei koske meitä. Suomessa on tapahtunut ja tapahtuu sama kehitys, tulemme vain muutaman globalisaatiojunan taaemmassa vaunussa.VR)

Artikkelin on suomentanut ja tiivistänyt muun muassa kapitalismin tutkijana tunnettu Veikko Räntilä Josef Stiglitzin artikkelista Scientific Americanissa.