Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Erkki Tuomioja arvosteli perussuomalaisia – palaa nopeasti asiaan: Annetaan nyt kunnon näyttö siitä, mitä tarkoitan valheellisella ja ala-arvoisella politikoinnilla

Lehtikuva

SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja arvosteli eilen kovin sanoin perussuomalaisia. Tuomioja kirjoitti Facebookissa, että perussuomalaiset levittävät sosiaalisessa mediassa viestiä, jonka mukaan Tarja Halonen ja hän olisivat avustaneet Suomeen nyt oikeuteen vakavista ihmisoikeusrikkomuksista joutuneen sierraleonelaisen miehen.

Demokraatti

Demokraatti

”Näin siksi, että nimemme on vuonna 2006 tehdyn Suomen ja Sierra Leonen erityistuomioistuimen välinen todistajien sijoittamista koskeva sopimuksen hyväksyvän lain alla.”

Tuomioja palaa asiaan lauantaina uudessa päivityksessään.

“Itse asiaan voisi lisätä vielä sen, että kyseisen perussuomalaisten nyt tikun nokkaan nostaman ja heidän aikanaan hyväksymänsä lain oli sattumoisin allekirjoittanut vt. ulkoministerinä Matti Vanhanen ja että kun nyt syytteessä oleva henkilö tuli Suomeen, olivat ulkoministerinä jo yli vuoden olleet ensin Ilkka Kanerva ja sitten Aleksander Stubb. Ei heilläkään toki sen enempää henkilökohtaista osuutta asiaan ole ollut, mutta heitäkin voi kiittää siitä, että muutoin mahdollisesti edelleen vapaana kulkeva hirvittävistä rikoksista epäilty henkilö on Suomessa joutunut oikeuteen vastaamaan teoistaan.”

Tuomioja sanoo samalla haluavansa pitää Facebook-sivunsa avoimena asialliselle ja kriittiselle keskustelulle.

“Vaikka olen nytkin joitain pahimpia möläytyksiä poistanut ja häiriköitä bannannut ei tämä ole tässä asiassa ihan toiminut. Voin vedota siihen, että sananvapauden nimissä olen jättänyt kyseenalaisiakin kommentteja näkyviin, mutta tunnustan mielessäni olleen myös sen, että annetaan nyt kunnon näyttö siitä mitä tarkoitan perussuomalaisten valheellisella ja muihin henkilöihin perusteettomia syytteitä ja epäilyjä kohdistavalla ala-arvoisella politikoinnilla.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE