”Hallituksen vastaus oli ala-arvoinen ja se tyytyi asianajotoimistolla teettämänsä arvioon, jonka mukaan lakimuutoksia ei tarvita. Se ei yllättänyt, kun tiedetään, että kyseinen lakifirma on aiemmin lobannut kaivosalan toimijoiden, muun muassa Talvivaaran, asiaa.”

Tuomiojan mukaan taloudelliset intressit ovat olleet ratkaisevassa asemassa kaivoshankkeissa.

”Firmat tavoittelevat voittoja ja valtiot, kunnat ja maakunnat ovat kiinnostuneita ennen muuta kaivosten tuomista työpaikoista ja vientituloista, vähemmän kaivostoiminnan tuottamista verotuloista.”

Sittemmin on Tuomiojan mukaan ymmärretty, että kun kaivostoiminta aikanaan esiintymien ehtymisen vuoksi tai muusta syystä päättyy, voi se jättää jälkeensä veronmaksajille maksettavaksi lankeavia suuriakin ympäristönhoitokustannuksia.

Tuomioja arvioi, että Suomessa kaivostoimintaa verotetaan kansainvälisesti katsoen kevyesti ja että suurilla monikansallisilla kaivosyrityksillä on laajat mahdollisuudet sellaiseen verosuunnitteluun, jossa eri maihin maksettavien verojen määrä minimoituu.

”Meiltä puuttuu malmien arvoon perustuva kaivosrojaltivero, joka on käytössä lähes kaikissa merkittävissä kaivosmaissa. Kohtuullisesti korkeampi verotus ei estäisi uusia kaivosinvestointeja, minkä osoittavat muiden kaivosmaiden kokemukset.”

Suomen kaivoslaissa on edelleen 1700-luvun perintönä valtausperiaate, jonka mukaan malmiesiintymä kuuluu sille, joka varaa alueen itselleen ensimmäisenä. Tuomioja huomauttaa, että valtaaja saa etuoikeuden alueelta löytyvien malmien hyödyntämiseen myös yksityisillä mailla.

”Kotipihaa, hautausmaata tai puolustusvoimien aluetta ei voi varata, mutta valtausperiaate koskee jopa luonnonsuojelualueita. Tällaista “ensiksi ehtinyt saa pitää” –periaatetta ei enää tunneta missään Suomeen rinnastettavassa verrokkimaassa. Muualla lähtökohta on, että mineraaliesiintymät omistaa valtio, joka antaa kaivosyhtiöille oikeuden hyödyntää uusiutumattomia luonnonvarojaan kohtuullista korvausta vastaan.”