Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Espanjassa alkaa kymmenen päivän suruaika – “Ilmaisemme arvonantomme niille, jotka ovat kuolleet”

Lapsi syöttää puluja tällä viikolla auenneessa Retiron puistossa Madridissa.

Espanjassa alkaa tänään kymmenen päivän mittainen suruaika koronavirusepidemian kuolonuhrien muistoksi.

Suruajasta kertoi eilen maan hallitus, joka hyväksyi suruajan tiistaisessa kokouksessaan.

Kaikkien julkisten rakennusten liput lasketaan tänään puolitankoon suruajan vuoksi.

– 10 päivää, demokratiamme pisin suruaika, jolla osoitamme surumme ja ilmaisemme arvonantomme niille, jotka ovat kuolleet, Espanjan pääministeri Pedro Sanchez kertoi tiistaina Twitterissä.

Espanjassa on määrä järjestää myöhemmin myös virallinen seremonia koronan kuolonuhrien muistoksi. Kuningas Felipe VI:n johtaman seremonian tarkkaa ajankohtaa ei kerrottu vielä tiistaina.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Espanja kertoi tiistaina, että koronaan liittyviä kuolemia oli kirjattu maassa jo yli 27 100 kappaletta.

Maan terveysministeriö tarkensi maanantaina kuolinlukuja alaspäin lähes 2 000 kuolemantapauksella. Tarkennuksen taustalla oli muutos tiedonkeruujärjestelmässä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE