Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Essayah KD:n kuntavaalistartissa: “Meille ihmisten hyvinvointi on tärkeämpää kuin turhanpäiväinen hyvesignalointi”

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah ja puoluesihteeri Asmo Maanselkä esittelivät puolueen kuntavaaliohjelman etäinfossa eduskunnassa Helsingissä.

Kristillisdemokraattien valtakunnallinen kuntavaalislogan on ”Koko maa mukana”. Puolue esitteli ohjelmansa tiedotustilaisuudessa tänään.

KD tavoittelee viime vaalien tapaan 2 000 ehdokasta ja valtuustopaikkojen lisäämistä nykyisestä noin 320 valtuutetusta.

–  Haluamme torjua alueiden ja ihmisryhmien jakautumista ja eriarvoistumista pitämällä kaikki mukana. Korostamme kestävää taloudenhoitoa ja peruspalvelujen priorisoimista kireässä kuntataloudessa, puheenjohtaja Sari Essayah sanoo KD:n tiedotteessa.

Essayah muistuttaa, että monet kunnat olivat jo ennen koronaa vakavassa taloudellisessa kriisissä.

– Valtion velaksi antamat tukipaketit auttavat kyllä kuntavaalien yli, mutta entä sen jälkeen? Väestörakenne on suuressa osassa kuntia haasteellinen, niin palvelujen rahoituksen kuin esimerkiksi hoivatyöntekijöiden riittävyydenkin turvaamiseksi. Pidemmän päälle peruspalveluita ei voida pyörittää velkarahalla lastenlasten laskuun.

– Samalla kun korona tuhoaa työpaikkoja ja yritystoimintaa, tähän ennestään vaikeaan tilanteeseen hallitus lisää kuntien velvoitteita ilman riittävää rahoitusta. Sinällään tarpeellisen hoitajamitoituksen nosto ja ideologinen oppivelvollisuuden laajentaminen ovat uudistuksia, joiden täytäntöönpanon ongelmat kaatuvat kuntapäättäjien syliin. Alakoululaisten pyyhekumit taitavat 90-luvun laman tapaan joutua leikkuriin, kun koulutukseen varatut rahat valuvat koulumatkoihin ja läppäreihin vuorineuvostenkin lapsille, Essayah kritisoi tiedotteessa.

Hän toteaa, että kuntien elinvoima, työpaikat ja verotulot ovat paljolti riippuvaisia alueen yritysten pärjäämisestä.

Kristillisdemokraattien kuntavaaliohjelmassa korostetaan muun muassa kunnan hankintaosaamista.

– Haluamme nostaa kuntien hankintoja ohjaavan strategian keskeiseksi työkaluksi vaikuttaa muun muassa lähiruuan suosimiseen ja pk-yritysten pärjäämiseen, Essayah toteaa tiedotteessa.

Kristillisdemokraattien mukaan koronakriisi on osoittanut etätyön ja -opiskelun suuret mahdollisuudet. Moni pystyy tekemään työtä kahdella tai useammalla paikkakunnalla.

– Vaaliteemalla ”Koko maa mukana” haluamme viestittää myös siitä, että meille tärkeää on pitää koko maan asuttuna ja mukana kehityksessä. Elinvoimainen maaseutu ja maatalous ovat tärkeä osa. Niitä ei voi tuoda, ja niistä hyötyy koko Suomi. Tuemme luovia, liikkuvia, digitaalisia ja tarpeen mukaan muuttuvia palveluja.

Kristillisdemokraatit haluaa tiedotteensa mukaan olla on turvallinen ja luotettava valinta kaikille niille suomalaisille, jotka haluavat, että heidän asuinkuntansa asioita hoidetaan asiapohjalta.

– Emme osallistu vastakkainasettelun lisäämiseen ja leimakirveiden heittämiseen. Meille ihmisten hyvinvointi on tärkeämpää kuin turhanpäiväinen hyvesignalointi tai identiteettipolitiikka, Essayah totesi.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä kokoontuu tänään talvikokoukseensa Teams-yhteyksin. Ryhmän puheenjohtajana jatkaa Päivi Räsänen Riihimäeltä, varapuheenjohtajina toimivat edelleen Antero Laukkanen (1.vpj) Espoosta ja Sari Tanus (2.vpj) Tampereelta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE