Ulkomaat
5.1.2025 08:17 ・ Päivitetty: 5.1.2025 08:17
Estlink 2 -siirtokaapelin katkaisu iski ikävästi Viroon: sähköä pitää nyt saada muualta lisää
Itämeren sähkökaapelien katkaisijat saivat tehtyä pahasti kiusaa Virolle. Maan hallitus joutuu nyt tekemään poikkeustoimia energiahuollon turvaamiseksi, ja kansalaiset näkevät ne aikanaan sähkölaskuissaan.
Jouluna Itämerellä tapahtunut Estlink 2 -sähkökaapelin katkaisu ei viranomaisten mukaan vaikuta välittömästi Viron energiaturvallisuuteen, mutta sähkön hinta todennäköisesti nousee.
Rauhoittelevista viesteistä huolimatta Viron hallituksessa on keskustelu viime päivinä siitä, mitä toimia hintojen pitäminen kurissa ja energian saannin turvaaminen vaatii.
- Hallitus valmistelee laajaa pakettia tavoitteena lisätä kilpailua taloudessa ja laskea energian hintoja, pääministeri Kristen Michal sanoi hallituksen kokouksen jälkeen torstaina uutistoimisto BNS:n mukaan.
Tärkeä osa suunnitelmia on lisätä kotimaista sähköntuotantoa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Virossa ei ole toistaiseksi lämmetty Liettuan esittämälle Baltian yhteiselle uudelle voimalaitokselle, mutta maan omat kaavailut yltävät aina mahdolliseen ydinvoiman rakentamiseen saakka.
MAAN KANTAVERKKOYHTIÖ Eleringin toimitusjohtajan Kalle Kiikin mukaan Virossa olisi riittänyt sähkö siinäkin tapauksessa, jos Suomi ei olisi pysäyttänyt joulunpyhinä Eagle S -tankkeria ja alus olisi vaurioittanut myös Estlink 1 -kaapelia. Kiikin mukaan Virossa on varauduttu kahden merkittävän tuontiväylän häiriöön.
- Mutta sen jälkeen reserviä ei enää olisi ollut, hän myönsi Viron yleisradiolle ERR:lle.
Lisää aiheesta
Eesti Energian tytäryhtiön Enefit Powerin toimitusjohtajan Lauri Karpin mukaan yhtiön voimalaitokset Viron itäosassa ovat valmiina tuottamaan sähköä heti, jos sitä tarvitaan.
Joudutaanko niin tekemään, riippuu hänen mukaansa enemmänkin talven säistä kuin kuukausien mittaiseksi venyvästä Estlink 2:n korjauksesta.
Esimerkiksi joulukuussa ennen kaapelin rikkoutumista sähköä virtasi Estlink 2:ssa lähes koko ajan Virosta Suomeen eikä päinvastoin.
ULKOMAILTA SÄHKÖÄ siirtävien kaapeleiden merkitys on Virolle kuitenkin suuri, koska muiden Baltian maiden tavoin sähkön kulutus ylittää siellä selvästi tuotannon.
Vuonna 2017 Viro tuotti vielä itse sähköä yli 13 gigawattituntia, vuonna 2023 enää vajaat 6 gigawattituntia. Tuolloin kaikesta tarjolla olleesta sähköstä lähes puolet tuotiin maan rajojen ulkopuolelta.
Muutosta on heijastanut peilikuvan tavoin luopuminen öljyliuskeen eli palavankiven käytöstä sähköntuotannossa. Saastuttava energiamuoto takasi Virolle vuosikymmenten ajan omavaraisuuden sähköntuotannossa, mutta nyt liuskesähkön osuus on painunut alle puoleen.
Mielenkiintoista on tosin se, että vuonna 2017 alkanut voimakas pudotus palavankiven käytössä kääntyi rajuksi lisäykseksi vuosina 2020-2022 polttoaineiden voimakkaan maailmanmarkkinahintojen nousun myötä. Vuonna 2023 palavankiven osuus jälleen laski selvästi.
Eleringin Kiik kirjoitti jo ennen kaapelirikkoa joulukuussa Viron tarvitsevan huoltovarmuutensa turvaamiseksi uusiutuvan energian lisäksi myös säästä riippumattomia uusia voimalaitoksia.
Hänen mukaansa suunnitelmia fossiilisia polttoaineita käyttävien mutta taloudellisen kilpailukykynsä menettäneiden voimalaitosten pitämiseksi toimintavalmiudessa on syytä aikaistaa.
VIRON PÄÄMINISTERI Michal on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa hallitus on jo hyväksynyt ehdotuksen olemassa olevien voimalaitosten, myös palavaakiveä käyttävien, pitämiseksi käyttövalmiina siksi kunnes uusia voimalaitoksia on rakennettu tilalle.
Yksi tällainen on maan itäosaan Narvaan kaavailtu kaasuvoimala.
Michalin mukaan huoltovarmuuden lisäksi säästä riippumattomat voimalat auttavat tasaamaan sähkön hintapiikkejä. Kiikin mukaan Virossa on tällä hetkellä 1 800 megawattia säästä riippumatonta sähköntuotantokykyä, eikä sitä saa päästää tulevinakaan vuosina putoamaan missään vaiheessa alle tuhanteen megawattiin.
Kun Estlink 2 oli viime vuonna poissa käytöstä seitsemän kuukauden ajan, arvioitiin sen vaikutuksen sähkön hintaan Virossa olleen kuluttajalle noin 10 prosenttia.
Tällä kertaa vaikutus saattaa jäädä pienemmäksi muun muassa siksi, että yli puolella kuluttajista on entuudestaan kiinteähintaiset sähkösopimukset ja koska Viroon on tällä välin ehditty rakentaa lisää tuuli- ja aurinkovoimaa, ympäristöministeri Yoko Alender arvioi BNS:n mukaan.
Virossa aiotaan rakentaa yhä lisää tuulivoimaa eikä maa ole luopunut tavoitteestaan tuottaa sähköä ilman hiilidioksidipäästöjä vuoteen 2040 mennessä.
Palavankiven hyödyntäminen ei kuitenkaan välttämättä täysin lopu, sillä jo tämän vuoden alkupuolella on määrä avata uusi tehdas tuottamaan öljyliuskeesta öljyä. Enefit Powerin johtajan Lauri Karpin mukaan tavoitteena on muuttaa aiempi saastuttava palavankiven hyödyntäminen kestäväksi kemianteollisuudeksi esimerkiksi muovien valmistuksessa.
KALLE KIIKIN mielestä vastedes tulisi ehkä harkita sähkökaapeleiden hautaamista syvemmälle merenpohjaan tapahtuneen kaltaisten ankkurisabotaasien estämiseksi.
- Se olisi teoriassa mahdollista, mutta valitettavasti myös kallista ja johtaisi hyvin todennäköisesti kaapelin kapasiteetin pienenemiseen (heikentyneen jäähdytyksen takia), Kiik sanoi ERR:lle.
Tärkeän tuontikaapelin vaurioitumisen lisäksi Viron ja koko Baltian sähkökuvioita panee uusiksi irtautuminen Venäjän hallinnoimasta sähköverkosta ensi kuussa. Eleringistä vakuutettiin STT:lle joulukuussa, ettei Estlink 2 -sähkönsiirtoyhteyden katkeaminen vaikuta kauan sitten päätettyyn irrotusaikatauluun.
Viro, Latvia ja Liettua aikovat irtautua Venäjän IPS/UPS-taajuusalueesta 8.-9. helmikuuta ja synkronoitua Puolan kautta Manner-Euroopan sähköverkkoon.
Baltian maat lopettivat sähkökaupan Venäjän kanssa jo sen aloitettua hyökkäyssotansa Ukrainassa 2022. Jonkin verran sähköä on silti edelleen virrannut Venäjältä Viroon kulkevien sähköverkkoyhteyksien kautta.
Eleringin hallituksen jäsenen Reigo Kebjan mukaan kyse ei ole ollut venäläissähkön tuonnista tai viennistä, vaan pelkästään järjestelmän taajuuden vakautta ylläpitävästä sähköstä.
Kuitenkin esimerkiksi viime perjantaina sähköä virtaisi Eleringin sivuston mukaan Venäjältä Viroon ajoittain reilusti yli 100 megawatin tahtia.
Teksti: STT / Niilo Simojoki
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.