Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Etelä-Korean hallituspuolueet boikotoivat äänestystä: presidentti jatkanee viiden äänen turvin

AFP / LEHTIKUVA / ANTHONY WALLACE

Etelä-Korean presidentin virkasyytteeseen vaadittava enemmistö jäi vain viiden äänen päähän, koska liki kaikki hallitsevan puolueen kansanedustajat boikotoivat äänestystä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Parlamentin puhemiehen mukaan syytettä kannatti 195 kansanedustajaa, mikä jäi viiden äänen päähän tarvittavasta kahden kolmasosan enemmistöstä. Etelä-Korean parlamentissa on 300 kansanedustajaa.

Etelä-Koreassa kymmenettuhannet parlamenttirakennuksen ulkopuolelle kokoontuneet mielenosoittajat seurasivat lauantaina epäuskoisina parlamentin äänestystä, jossa oli määrä päättää, pannaanko presidentti Yoon Suk-yeol virkasyytteeseen.

Mielenilmauksen järjestäjien mukaan paikalle oli saapunut noin miljoona ihmistä vaatimaan presidentin eroa, mutta poliisin arvio mielenosoittajien määrästä oli huomattavasti pienempi, noin 150  000.

Yoonin virkasyyte alkoi kuitenkin äänestyksen edetessä näyttää yhä epätodennäköisemmältä, koska lähes kaikki hallituspuolueen kansanedustajat boikotoivat äänestystä poistumalla salista. Näin äänestyksessä virkasyytettä kannatti 198 edustajaa 300:sta, mikä jäi uupumaan vai kaksi ääntä virkasyytteeseen tarvittavasta kahden kolmasosan enemmistöstä.

Äänestyksen jälkeen ei kuitenkaan ollut varmaa, merkitsikö tulos todella Yoonin jatkoa, sillä parlamentin puhemiehen kerrottiin yrittävän houkutella äänestyksestä laistaneita kansaedustajia takaisin saliin. Esityksestä saatetaan myös järjestää uusi äänestys myöhemmin.

Äänestyksen jälkeen ei kuitenkaan ole varmaa, merkitsikö tulos todella Yoonin jatkoa.

– OLONI on kauhea tämän päivän tapahtumien takia. Se mitä hallitsevan puolueen kansaedustajat tekivät tänään – lähtivät pois äänestyksestä – on ainoastaan yritys pitää kiinni vallasta ja asemasta, ilman että kansaa otettaisiin huomioon, sanoi protestiin tullut An Jun-cheol, 24.

An vakuutti kuitenkin, ettei hän aio antaa periksi ennen kuin presidentti on syytteessä.

– Olen varma, että vielä enemmän ihmisiä tulee tänne seuraavaa äänestystä varten, hän jatkoi.

Anilla oli myös viesti parlamentaarikoille.

-  Tehkää ne hemmetin hommanne!

PRESIDENTTI julisti tiistaina maahan poikkeustilan, joka ehti olla voimassa vain joitakin tunteja ennen kuin parlamentti kumosi sen. Tapaus käynnisti maassa poliittisen sekasorron.

Lauantaina presidentti pyysi maansa kansalaisilta anteeksi poikkeustilajulistuksensa aiheuttamaa sekasortoa, mutta ei tarjoutunut eroamaan.

Maan poliisi kertoi torstaina alkaneensa tutkia presidenttiä epäiltynä kapinasta. Syytteitä tutkimaan on perustettu 120-henkinen tutkintaryhmä.

Juttua korjattu kello 15.10. Äänestyksen ääniero korjattu kahdesta viideksi.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE