Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

10.7.2025 04:51 ・ Päivitetty: 10.7.2025 04:51

EU-parlamentti äänestää tänään komission puheenjohtajan luottamuksesta

LEHTIKUVA / AFP / JEAN-CHRISTOPHE VERHAEGEN
Ursula von der Leyen 9. heinäkuuta Strasbourgissa.

EU-parlamentti äänestää komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin luottamuksesta Strasbourgissa torstaina iltapäivällä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Taustalla on romanialaismeppi Gheorghe Piperean ajama epäluottamuslause, joka koskee muun muassa von der Leyenin koronarokotteisiin liittyvien tekstiviestien salaamista.

Euroopan unionin tuomioistuin katsoi toukokuussa komission rikkoneen läpinäkyvyyssäädöksiä, kun se ei luovuttanut medialle tekstiviestejä, joita puheenjohtaja von der Leyen oli vaihtanut koronarokotteita tuottaneen Pfizer-lääkeyhtiön johtajan kanssa.

Lisäksi epäluottamuslauseessa esitetään, että komissio olisi ”vaikuttanut Romanian ja Saksan vaaleihin” ja kritisoidaan EU:n luoman 150 miljardin puolustuslainavälineen poliittista käsittelyprosessia. Vaalivaikuttamisesta ei ole todisteita.

PIPEREA kuuluu Euroopan konservatiivien ja reformistien ECR-ryhmään. Aloitetta ovat tukeneet erityisesti puolalaiset ja romanialaiset mepit, joiden joukossa on muun muassa laitaoikeistolaisen romanialaispuolueen AUR:n ja Puolan entisen valtapuoleen Lain ja oikeuden edustajia.

Viimeksi komission epäluottamuksesta on äänestetty yli kymmenen vuotta sitten vuonna 2014.

Jos epäluottamuslause kerää riittävästi kannatusta, seuraukset ovat isot. Komissio kaatuisi ja se jouduttaisiin valitsemaan uudelleen. Tämä vaatisi kuitenkin kaksi kolmasosaa annetuista äänistä ja parlamentin jäsenten enemmistön.

Von der Leyenin odotetaankin selviävän äänestyksestä, sillä hänellä on takanaan parlamentin suurimman ryhmän eli keskustaoikeistolaisen EPP:n tuki. Hänen puolestaan ovat äänestämässä myös niin sanotut ”Eurooppa-myönteiset” ryhmät, eli demareiden kotiryhmä S&D, keskustan ja RKP:n ryhmä Renew ja vihreät.

Ryhmien kritiikki von der Leyenia ja EPP:tä kohtaan on kuitenkin kasvanut viime viikkoina. Ryhmät syyttävät komission ja EPP:n myötäilleen liikaa laitaoikeiston kantoja esimerkiksi ympäristöön ja ilmastoon liittyvissä kysymyksissä. Osa kritiikistä kohdistuu EPP:n puheenjohtaja Manfred Weberiin.

SUOMALAISMEPEISTÄ demareiden Maria Guzenina ja Eero Heinäluoma eivät aio tukea komission kaatamista, kuten eivät myöskään vihreiden Ville Niinistö ja keskustan mepit Katri Kulmuni ja Elsi Katainen.

Heinäluoman mukaan hänen ryhmänsä ei halua tukea äärioikeistolaista aloitetta komission kaatamiseksi samalla hetkellä, kun maailmalla kuohuu.

-  Tyytymättömyys EPP-vetoista komissiota kohtaan on kuitenkin lisääntynyt. Unionin politiikkaa tuntuu ohjaavan nyt kunnianhimon ja kehittämisen sijaan sääntelynpurku ja laitaoikeistovoimille kumartelu, Heinäluoma sanoi sosiaalisessa mediassa.

Hänen mukaansa parlamentin sosialistit ja demokraatit ovat kuitenkin lähettäneet komissiolle painavan viestin siitä, että suunnan täytyy muuttua.

Perussuomalaisten ECR-ryhmään kuuluva Sebastian Tynkkynen on taas kertonut äänestävänsä von der Leyenia vastaan. Syynä tähän ovat hänen mukaansa muun muassa komission epäonnistuminen sääntelyn purussa ja muuttoliikkeen rajoittamisessa.

VASEMMISTON meppi Jussi Saramo (vas.) kertoi STT:lle Strasbourgissa keskiviikkona, että hänen ryhmänsä tulee todennäköisesti olemaan poissa äänestyksestä.

Vasemmisto ei alun perinkään tukenut von der Leyenin ja liian oikeistolaisena pitämänsä komission valintaa.

Saramon mukaan laitaoikeiston aloitteessa on kuitenkin mukana sellaisia elementtejä, ettei ryhmä voi sitä tukea. Näihin kuuluvat muun muassa salaliitot vaalivaikuttamisesta.

-  Kannatamme ja vaadimme avoimuutta julkisissa hankinnoissa, kuten rokotteissa, mutta emme voi tukea aloitetta tällaisenaan.

”Putinin käsinukkeja”

EPP:n puheenjohtaja Weber sanoi tiistain lehdistötilaisuudessaan, että äänestys pelaa Venäjän pussiin ja on ”Putinin käsinukkejen” orkestroima spektaakkeli.

-  Tarvitsemme näinä aikoina toimivan EU-komission eikä meillä ole varaa poliittisiin peleihin.

Hän myös torppasi tiistaina syytökset laitaoikeiston myötäilystä.

-  Kuluneen vuoden aikana 86 prosenttia äänestyksistä meni läpi keskustaa edustavan, Eurooppa-myönteisen koalition kautta. Se toimii, ja saamme tuloksia aikaan.

VON DER LEYEN itse puolustautui maanantaina parlamentissa saamaansa kritiikkiä vastaan.

-  Tämä on suoraan ääriliikkeiden vanhimmasta käsikirjasta. Yhteiskunnan polarisoimista ja luottamuksen murentamista demokratiaan valheellisilla väitteillä vaalivilpistä. Yritys kirjoittaa uudelleen historiaa siitä, miten Eurooppa yhdessä selätti maailmanlaajuisen pandemian.

Koronarokoteviestejään hän kommentoi sanomalla, ettei ole mikään salaisuus, että hän oli yhteydessä rokotteita tuottavien yhtiöiden edustajiin.

Von der Leyen myös painotti, että rokotesopimuksista neuvoteltiin komission ja jäsenvaltioiden kanssa yhdessä.

-  Salaisuuksia ei ollut, piilotettuja ehtoja ei ollut, eikä jäsenvaltioilla ollut mitään velvoitetta ostaa rokotteita.

Sanna Raita-aho/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU