Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

9.11.2021 06:38 ・ Päivitetty: 9.11.2021 06:38

EU:n raportti: Juutalaisvastaisuus on lisääntynyt korona-aikana – verkossa liikkuvissa salaliittoteorioissa syytetään juutalaisia pandemiasta

iStock

Juutalaisvastaisuuden määrä etenkin verkossa on kasvanut koronapandemian aikana, kertoo EU:n tiistaina julkaisema raportti. Verkossa liikkuu myös uusia salaliittoteorioita, joiden mukaan juutalaiset ovat syypäitä pandemiaan, kertoo Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Raportti perustuu jäsenvaltioiden ja kansalaisjärjestöjen toimittamiin tietoihin. Kahdelta EU:n jäsenmaalta, Unkarilta ja Portugalilta, ei saatu tietoja.

FRA:n mukaan antisemitismin vastaista työtä vaikeuttaakin se, ettei kaikkia tapauksia kirjata tai tiedot ovat puutteellisia.

-  Antisemitismi on vakava ongelma, mutta koska tiedot ovat puutteellisia, emme tarkkaan osaa sanoa, kuinka vakava, valitti FRA:n johtaja Michael O’Flaherty.

O’Flaherty usuttikin jäsenmaita kirjaamaan ja tilastoimaan kaikki tapaukset, jotta juutalaisvastaisuuteen päästäisiin paremmin käsiksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU