Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Eurajoen ja Laitilan eritasoliittymät valtatie 8 kehittämisselvityksen prioriteettilistojen kärjessä

Lounais-Suomen jo vuosia kestänyt positiivinen rakennemuutos on lisännyt olennaisesti alueen vetovoimaisuutta. Joulukuussa 2019 valmistui selvitystyö, jossa tarkasteltiin vt8 Turku-Pori -yhteysvälin kehittämistoimenpiteitä laajan kriteeristön kautta. Nyt selvitystyö on julkistettu.

Lounais-Suomi elää viennistä: n. 16 % Suomen viennistä tehdään Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueilla viiden vahvan sataman kautta. Vt8 on alueen teollisuudelle, kaupalle ja palveluille korvaamaton pääväylä senkin vuoksi, ettei samansuuntaista raideyhteyttä ole. Työssäkäyntialueet ovat laajentuneet, mikä on lisännyt henkilöautoilla tehtäviä matkoja. Puutteellinen liikenneturvallisuus on edelleen tieyhteyden vakavimpia ongelmia.

Selvitystyö on hyödynnettävissä valtakunnallisessa liikennejärjestelmätyössä

Satakuntaliiton tiedotteen mukaan selvitystyö erottelee parantamishankkeet kolmeen neljän vuoden jaksolla toteutettavaan koriin mukaillen tulevaa valtakunnallista 12-vuotista liikennejärjestelmätyötä. Esityksessä on selkeästi tuotu esille myös suunnittelun aikataulutus. Valtakunnallinen liikennejärjestelmätyö on vasta käynnistymässä alkuvuoden 2020 aikana, joten selvitystyö ja sen arviointikäytännöt ovat suoraan siinä hyödynnettävissä.

Tahdonilmaisu vt8:n nelikaistaistamiseksi

Selvitystyö on näyte koko Lounais-Suomen yhteisestä tahdonilmaisusta vt8:n nelikaistaistamiseksi. Työn toteutti Ramboll Oy:n tiimi, jonka projektipäällikkönä toimi DI Riikka Salli. Selvitystyön ohjausryhmään kuuluivat Varsinais-Suomen ELY-keskus, Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntaliitot, Rauman, Satakunnan ja Turun kauppakamarit, yhteysvälin kuntien ja satamien edustajat sekä Väyläviraston edustaja.

Selvitystyön raportti kokonaissudessaan on löydettävissä: https://raumankauppakamari.fi/files/vt8_turku-pori_raportti_171219.pdf

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE