Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Euroopan lääkevirasto: Mahdollisten uusien koronarokotteiden hyväksyminen kestää nelisen kuukautta

LEHTIKUVA / AFP / CHRISTOF STACHE

Koronaviruksen omikronmuunnosta vastaan kehitetyt mahdolliset rokotteet saadaan tarvittaessa hyväksytyksi 3-4 kuukauden aikana, kertoi EU:n alainen Euroopan lääkevirasto (EMA) tiistaina. Virasto korosti kuitenkin, ettei se voi ottaa kantaa siihen, tarvitaanko uusia rokotteita.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Ensin on päätettävä rokotteiden tarpeellisuudesta, ja sitä päätöstä ei tee Euroopan lääkevirasto, muistutti viraston johtaja Emer Cooke.

Cooken mukaan lääkevirasto odottaa saavansa parin viikon kuluessa tietoa siitä, tehoavatko nykyiset rokotteet omikronmuunnokseen.

Euroopan lääkevirasto on toistaiseksi hyväksynyt neljä koronarokotetta aikuisille: Pfizerin ja Biontechin, Modernan, Astra Zenecan sekä Johnson & Johnsonin. Amerikkalaisyhtiö Novavaxin rokotteen hyväksyntää odotetaan niin ikään lähiviikkoina.

Ainakin Pfizer ja Moderna ehtivät jo tiistaina ilmoittaa, että uusia rokotteita voidaan tarvita.

Modernan toimitusjohtaja Stephane Bancel sanoi pitävänsä epätodennäköisenä, että olemassa olevat koronarokotteet olisivat tehokkaita omikronmuunnosta vastaan. Bancel kertoi Financial Timesin haastattelussa, että tietoja nykyisten rokotteiden tehokkuudesta odotetaan seuraavien kahden viikon aikana, mutta että tutkijat eivät ole olleet optimistisia.

Moderna on kertonut ryhtyvänsä kehittämään erillistä tehosterokotetta omikronia vastaan. Bancelin mukaan uuden toimivan rokotteen kehittämisessä kestää luultavasti kuukausia.

Myös Pfizer on aloittanut koronaviruksen omikronmuunnosta vastaan tarkoitetun rokotteen kehittämisen siltä varalta, että nykyinen rokote ei tehoa varianttia vastaan.

Pfizerin toimitusjohtaja Albert Bourla on arvioinut, että nykyinen rokote antaa kyllä jonkinlaisen suojan, mutta mikäli sen teho on selkeästi heikompi uutta muunnosta vastaan, kehittää yhtiö uuden rokotteen. Bourlan mukaan Pfizer kehitti aikoinaan uuden rokotteen reilussa kolmessa kuukaudessa myös deltavarianttia vastaan, kun rokotteen toimivuudesta variantin kohdalla ei ollut varmuutta. Vanha rokote kuitenkin toimi myös deltan kohdalla.

YK vaati globaalia rokotusohjelmaa

YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin mukaan koronaviruksen vastaisessa taistelussa ei voida onnistua, jos kansainvälinen yhteisö ei saa aikaan globaalia rokotusohjelmaa.

-  Ainut tapa päästä ulos globaalista pandemiasta – ja nykyisestä epäoikeudenmukaisesta ja moraalittomasta tilanteesta – on globaali rokotussuunnitelma. Vaikka tehokkaita rokotteita kehitettiin ennätysajassa, tänä vuonna on jo kuollut enemmän ihmisiä kuin viime vuonna, Guterres sanoi.

Pääsihteerin mukaan rikkaiden maiden rokotteiden hamstraamisen on loputtava.

-  Kaikilla ihmisillä kaikkialla on oltava pääsy rokotteisiin, testeihin ja hoitoihin, Guterres jatkoi.

Bidenin mukaan omikronin vuoksi ei kannata panikoida

Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin mukaan koronaviruksen omikronmuunnos ei anna aihetta paniikkiin. Etelä-Afrikassa alkujaan havaittu virusmuunnos on kylvänyt pelkoa ympäri maailman, ja lukuisat länsimaat ovat muun muassa estäneet maahantulon useista eteläisen Afrikan maista.

Biden ei kuitenkaan näe, että omikronin vuoksi jouduttaisiin ainakaan toistaiseksi turvautumaan uusiin koronasulkuihin tai laajentamaan matkustusrajoituksia.

Maailman terveysjärjestö WHO määritteli maanantaina omikronin huolestuttavaksi muunnokseksi. Järjestön mukaan seuraukset voivat olla vakavat, jos omikron aiheuttaa uuden tartunta-aallon. WHO kertoi, että suoraan omikronmuunnokseen liittyviä kuolemantapauksia ei kuitenkaan vielä maanantaihin mennessä ollut raportoitu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE