Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Euroopan parlamentti iskee veronkiertoon ja syynää Panaman paperit

Euroopan parlamentti perustaa Panaman paperit -tietovuotoa tarkastelevan tutkintavaliokunnan.

Euroopan parlamentin täysistunnossa tervehdittiin myönteisesti EU-komission direktiiviesitystä veronkierron torjumiseksi. Mepit kuitenkin vaativat muun muassa korkojen vähennyskelpoisuuden ja ulkomaisten tulojen sääntelyn tiukentamista, lisää avoimuutta erityisrahastoihin ja säätiöihin, mustan listan veroparatiiseista sekä sanktioita yhteistyöstä kieltäytyville veroparatiiseissa toimiville rahoituslaitoksille.

– On käsittämätöntä, että työntekijöiltä, eläkeläisiltä sekä pieniltä ja keskisuurilta yrityksiltä vaaditaan lakkaamatta lisäpanostusta samaan aikaan, kun varakkaat ja monikansalliset yritykset välttelevät veropanostaan. Veron kiertämisen torjunnasta on tullut tärkeä prioriteetti. Tämä suuri haaste tulee kohdata, ei ainoastaan kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi vaan koko eurooppalaisen projektin tulevaisuuden takia, sanoo esittelijä Hugues Bayet (S&D, Belgia).

Euroopan parlamentin tiedotteen mukaan direktiiviesitys tukee periaatetta, jonka mukaan verot tulee maksaa siellä, missä voitot tehdään. Lisäksi esitys sisältää sitovia keinoja estää tapoja, joita yhtiöt yleensä käyttävät verojen välttelyyn.

Direktiivi sisältää myös määritelmät monille monitulkintaisille termeille, joita ovat muun muassa ”kiinteä toimipaikka”, ”veroparatiisi”, ”siirtohinnoittelu”, ”patenttiboksit” ja ”postilaatikkoyhtiö”.

Panaman paperit tarkasteluun

Euroopan parlamentti päätti keskiviikkona myös perustaa Panaman paperit -tietovuotoa tarkastelevan tutkintavaliokunnan, joka tarkastelee väitteitä rahanpesuun, veronkiertoon ja veropetoksiin liittyvien EU-sääntöjän rikkomisesta ja sääntöjä sovellettaessa tapahtuneista hallinnollisista epäkohdista.

Valiokuntaan tulee kuulumaan 65 jäsentä, ja sen toimikausi kestää 12 kuukautta.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE