Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

”Euroopan unioni on hankalampi neuvottelukumppani kuin mikään muu” – Trump uhkasi autotulleilla kauppaneuvottelujen vauhdittamiseksi

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi EU:ta keskiviikkona autotulleilla unionin ja Yhdysvaltojen pitkään jatkuneiden kauppaneuvottelujen vauhdittamiseksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Euroopan unioni on hankalampi neuvottelukumppani kuin mikään muu. He ovat käyttäneet meidän maatamme hyväksi monien vuosien ajan, Trump sanoi Fox-televisiokanavalle Maailman talousfoorumin WEF:n kokouksessa Davosissa Sveitsissä.

– Viime kädessä siitä tulee helppoa, sillä jos emme pääse sopimukseen, meidän täytyy asettaa 25 prosentin tulli heidän autoilleen, Trump jatkoi.

Trumpin mukaan hänen kauppapoliittinen huomionsa kohdistuu nyt Eurooppaan. Yhdysvallat ja Kiina pääsivät sopuun kauppaneuvotteluissaan viikko sitten.

Valtiovarainministeri uhkaili myös.

Myös Yhdysvaltain valtiovarainministeri Steven Mnuchin varoitti keskiviikkona EU:ta eurooppalaiselle autotuonnille asetettavista tulleista, jos Euroopan maat ottavat käyttöön kansainvälisiin teknologiayhtiöihin kohdistuvan digiveron.

– Jos ihmiset haluavat asettaa mielivaltaisesti veroja meidän digitaalisille yrityksillemme, me harkitsemme mielivaltaisten verojen asettamista autonvalmistajille, Mnuchin sanoi Davosissa.

Ranska sääti viime vuonna veron, joka on kolme prosenttia suurten teknologiayhtiöiden maassa saamasta liikevaihdosta. Yhdysvallat on sanonut veron kohdistuvan erityisesti amerikkalaisyhtiöihin, kuten Appleen, Amazoniin, Facebookiin ja Googleen.

Myös Britannia ja Italia ovat suunnitelleet vastaavanlaisen veron käyttöönottoa.

Trump ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron sopivat tiistaina Ranskan digiveroa koskevan kauppakiistan käsittelyn jatkamisesta vuoden loppuun.

Trump sanoi Davosissa lisäksi, että Maailman kauppajärjestön WTO:n perusteellisesta uudistamisesta käydään parhaillaan neuvotteluja. Mediatietojen mukaan WTO:n pääjohtaja vierailee Washingtonissa seuraavien viikkojen aikana keskustellakseen WTO:n ja Yhdysvaltojen erimielisyyksistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE