Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

Euroviisut huipentuvat myöhään tänään – Käärijän uskotaan olevan voittokamppailussa

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Euroviisut huipentuvat tänään kilpailun finaaliin Britannian Liverpoolissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viisukevät on ollut Suomelle ennennäkemättömän jännittävä, sillä Suomen edustaja Käärijä on yksi kilpailun suurista ennakkosuosikeista.

Suomen aikaa kello 22 alkavaa finaalia voi seurata Suomessa TV1:llä ja Yle Areenassa sekä kuunnella Ylen radiokanavilta. Käärijän Cha cha cha kuullaan finaalin 13:ntena esityksenä.

Voittajan odotetaan olevan selvillä aamukahteen mennessä.

Finaalin suurin kysymys suomalaisnäkökulmasta on, pystyykö Käärijä päihittämään suurimman ennakkosuosikin, Ruotsin Loreenin. Siinä missä Suomi tuo lavalle raakaa energiaa ja vapauttavaa hassuttelua, Ruotsin kappale Tattoo on hiottua poppia tyylikkäällä lavaesityksellä.

EUROVIISUASIANTUNTIJA Anna Muurinen nosti STT:n haastattelussa mahdolliseksi yllättäjäehdokkaaksi Ranskan. Maata edustava La Zarra esittää ranskankielisen diskosävyisen kappaleensa näyttävän lavarakennelman päältä.

Ammattilaisraatien pistemagneetiksi on potentiaalia myös esimerkiksi Espanjan Blanca Paloman modernilla, hypnoottisella flamencokappaleella.

Kokonaispisteissä korkealle voi nousta myös esimerkiksi Israelin vahvaääninen Noa Kirel, joka esittelee lavalla myös tanssitaitojaan.

Yleisöpisteiden kannalta hyvissä asemissa on myös esimerkiksi Kroatian Let 3, joka pääsee esiintymään toiseksi viimeisenä. Viisujen erikoisimpiin ja varmasti mieleenjäävimpiin kuuluva lavaesitys on diktaattoreita pilkkaava sodanvastainen kappale, jossa lauletaan traktoreista ja psykopaateista.

EUROVIISUVOITTAJA ratkaistaan yleisöäänestyksen ja ammattilaisraatien pisteiden perusteella. Raadit antavat pisteensä perjantai-iltana pidetyn kenraaliharjoituksen perusteella.

Ensimmäistä kertaa äänestää voi myös kilpailun ulkopuolisista maista ympäri maailmaa. Kilpailun ulkopuolisista maista annetut äänet lasketaan yhteen “muun maailman” pisteiksi, joilla on yhtä suuri painoarvo kuin yksittäisen osallistuvan maan yleisöpisteillä.

Viime vuoden viisut voitti Ukraina, joka ei voi isännöidä kilpailua Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Ukraina on kuitenkin monin tavoin esillä tämän vuoden viisuissa.

Heti finaalin aluksi nähdään viime vuoden voittajan Kalush Orchestran vaikuttava esitys voittajakappaleesta Stefania.

Lavalle nousee myös muita ukrainalaisia viisutähtiä: vuonna 2021 viidenneksi sijoittunut Go_A, vuoden 2016 viisuvoittaja Jamala sekä Helsingin Euroviisuista tuttu, suorastaan viisulegendaksi noussut, Vjerka Serdjutshka.

Maiju Ylipiessa/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE