Ulkomaat
27.9.2023 06:57 ・ Päivitetty: 27.9.2023 06:57
Evergrandan johtaja otettu kiinni Kiinassa
Pahoihin talousvaikeuksiin ajautuneen kiinalaisen kiinteistöjätti Evergranden johtaja Xu Jiayin on otettu kiinni ja pantu todennäköisesti kotiarestiin, kertoivat useat mediat, muun muassa Bloomberg, tiistaina viitaten kiinalaislähteisiin.
Kotiarestiin joutuminen ei vielä tarkoita, että Xu olisi pidätetty tai häntä vastaan olisi nostettu syytteitä.
Maksukyvyttömyyteen vuonna 2021 ajautunut Evergrande kärvistelee valtavan velkavuoren alla.
Evergrande oli aiemmin Kiinan suurin kiinteistöyhtiö, mutta nykyisellään sillä on yli 300 miljardin dollarin velat. Yhtiöstä on muodostunut symboli Kiinan maanlaajuiselle kiinteistökriisille, jonka monet ovat pelänneet leviävän myös muualle maailmaan.
Kiinan kiinteistösektori lähti kiihtyvään luisuun sen jälkeen, kun Kiinan valtio alkoi rajoittaa voimakkaasti kiinteistöjen rakentamista vuonna 2020. Sitä ennen kiinteistöjä rakennettiin velkarahalla ja usein myös paikkoihin, joissa ne eivät menneet kaupaksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.