Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ex-ministerin varoitus: “Tästä tulee kallis lasku jos riskit realisoituvat”

SDP:n kansanedustaja, omistajaohjausministerinäkin toiminut Sirpa Paatero perää hallitukselta vaikutusarvioita raideliikenteen avaamisesta kilpailulle.

Paateron mukaan kilpailun tuominen junaliikenteeseen sisältää suuria riskejä, jotka olisi punnittava perin pohjin. Tämä on ollut myös aiemmin koko eduskunnan tahto.

– Jos näin suureen uudistukseen ollaan ryhtymässä, olisi vaikutusarviot tehtävä ennen toimeenpanoa. Tästä tulee kallis lasku jos riskit realisoituvat, kuten on käynyt mm. Ruotsissa, jossa julkista tukea on jouduttu lisäämään. Parasta olisi edetä nyt rauhallisesti.

VR:n työntekijätkin ovat tässä kohtuuttomassa epävarmuuden tilassa.

Paateron mukaan uudistuksessa on isot eurot pelissä jo siinäkin mielessä, että VR on tulouttanut vuosittain valtion kassaan noin sata miljoonaa euroa.

– Miten tälle tuloutuserälle käy jatkossa? Millainen lovi valtion kassaan tehdään myymällä lypsävä lehmä?

Paateron mukaan on myös kummallista, että valtionyhtiön itse investoima kalusto ollaan siirtämässä kilpailijoiden käyttöön ilman investointiriskiä.

Lisää aiheesta

Paatero antaa tukensa tänään alkavalle veturimiesten lakolle.

– Kyllä tätä uudistusta nyt johdetaan ideologialla, ei järjellä. Hallituksen tulisi pohtia mikä on parasta suomalaiselle veronmaksajalle ja matkustajalle – ei ulkomaisille yhtiöille. VR:n työntekijätkin ovat tässä kohtuuttomassa epävarmuuden tilassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE