Tieteellinen tarkastelu päättyy 1990-luvun alkuun, vaikkakin kirjan loppuosassa käsitellään vielä lyhyesti työmarkkinoiden kehitystä ja ilmiöitä nykypäivään asti. Kirja on tärkeä lisä historian tutkimukseen ja suositeltavaa lukemista kaikille yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille.

Bergholm säilyttää kirjassaan hyvin tutkijaotteensa. Näkökulma on luonnollisesti SAK:n, koska kysymys on SAK:n historiasta, mutta poliittisiin vedätyksiin Bergholm ei syyllisty.

SAK:lla on pitkä historia ja keskusjärjestön merkitys yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on ollut suuri. Erityisen suuri se on ollut työmarkkinoilla. Bergholm kuvaa kirjassaan SAK:n laajaa asiantuntijakaartia ja sen suurta vaikutusta järjestön edunvalvonnassa korostamatta puheenjohtajan ja hallituksen asemaa ylimpänä puhevallan käyttäjänä. SAK on ollut porukan liike. SAK:n historian neljäs osa on tärkeä lisä yhteiskunnallisen historian tutkimukseen. Työnantajapuolella vastaavan työn on tehnyt Markku Mansner STK:n historiatutkimuksissaan.

Tutkimusajanjaksoon mahtuu Pekka Oivion puheenjohtajakauden loppu ja Pertti Viinasen koko puheenjohtajakausi. Oivion viimeisiin vuosiin osui lama ja jo sovittujen palkankorotusten siirtäminen. STK:n toimitusjohtaja oli Pentti Somerto. Keskeinen rooli laman taittamisessa oli silloisella valtiovarainministerillä, voimakastahtoisella Paul Paavelalla.

Pertti Viinasen puheenjohtajakausi oli talouskasvun aikaa. SAK:n historian neljännen osan nimi ”Laatua ja vapaa-aikaa” kuvaa hyvin 1980-luvun työmarkkinoita. Silloin ei oltu köyhiä eikä kipeitä. SAK valvoi duunareiden etuja työpaikkaliikunnasta ja -ruokailusta alkaen aina järeisiin työajan lyhennyksiin asti.

Työnantajanäkökulmasta 1980-luvun työajan lyhennykset olivat määrältään työnantajapolitiikan pahimpia virheitä. Niiden korjaamisen vaikeus on nähty viime vuosia myöten.

SAK:n historiassa Bergholmin nyt käsittelemä Viinasen kausi on palkansaajien etujen ajamisen näkökulmasta järjestön menestyksellisimpiä. Silti Viinasta ei yleensä mielletä SAK:n vahvana puheenjohtajana. Hänellä oli tukenaan vahvoja johtajia ja asiantuntijoita Raimo Kantolasta, Pehr-Erik Lundista, Lauri Ihalaisesta, Antero Tuomisesta ja Pertti Parmanteesta alkaen aina Eero Heinäluomaan ja Kirsti Palankoon asti. SAK oli edunvalvonnassaan sekä tehokas että ärhäkkä. Hyökkääviä tehoketjuja oli monia. Viinasen vastaneuvottelija STK:ssa oli lähes koko kauden Pentti Somerto. Viinanen ja Somerto olivat henkilöinä erilaisia ja heidän oli ehkä siitä syystä joskus vaikea ymmärtää toisiaan.

Viinasen aikana SAK:ssa supistui myös demareiden ja kansandemokraattien välinen kuilu. Lauri Ihalaisen puheenjohtajakaudella se hävisi käytännössä kokonaan.

Bergholmin teos sisältää lukemattomia herkullisia ja mielenkiintoisia kuvauksia ajanjakson merkittävistä työmarkkinatapahtumista ja työmarkkinajärjestöjen ja poliitikkojen yhteistyöstä, mutta myös vastakkainasettelusta.

Kiinnostavinta luettavaa ovat SAK:n ja kulloisenkin hallituksen väliset yhteydet. SAK noteerattiin ja sitä kuunneltiin. Tällaisessa kirja-arvion rajatuissa puitteissa niitä ei pysty läpikäymään, joten niistä jokaisen yhteiskunnasta kiinnostuneen pitää itse lukea Bergholmin kirjasta lukea. Otan kuitenkin kirjasta yhden esimerkin, jonka kaikki tuntevat ja joka on historiikissa käyty läpi monipuolisesti. Se on arkipyhien siirto takaisin keskelle työviikkoa 1990-luvun alussa.

Bergholm kuvaa arkipyhäasian käsittelyä kirkon sisällä ja kirkon, hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen keskinäisiä neuvotteluja. Kirjassa tuodaan selkeästi esiin myös tasavallan presidentti Mauno Koiviston arkipyhien siirtoa vastustava kanta. Koivistohan lopulta lykkäsi arkipyhälain voimaantulon mielenosoituksellisesti kuuden vuoden päähän.

SAK oli kaikista järjestöistä loppuun asti jämäkimmin siirtoa vastaan. Työmarkkinarintamasta lipesivät ensimmäisenä toimihenkilöjärjestöt. Peli oli ratkaisevasti menetetty, kun STK:n Somerto Suomenmaan haastattelussa ilmoitti kirkon voittaneen arkipyhäkiistan.

Olen varma, että ilman Somerton haastattelua SAK ja STK olisivat presidentti Koiviston tuella saaneet pidettyä arkipyhät viikonlopun yhteydessä. Presidentti oli varautunut jättämään lain vahvistamatta, jolloin arkipyhiä ei olisi siirretty. Koivisto oli talousmies. Hänelle ehjät ja tehokkaat työviikot olivat arvokas asia kansantaloudessa, vaikka hänen kristillinen vakaumuksensa olikin ilmeisen vahva.

Muistan tuon Somerton haastattelun varsin hyvin. Olin silloin STK:n laki- ja sosiaaliasiain johtaja. Minulla ei ollut aavistustakaan Somerton haastattelusta etukäteen ja tuskin muullakaan STK:n johdolla. Somerton tapana ei ollut selitellä ratkaisujaan myöskään jälkikäteen. Olen miettinyt Somerton vaikuttimia. Hän oli vahva ja periaatteellinen toimitusjohtaja. Hänen työmarkkinapoliittinen ajattelunsa kuitenkin muuttui viimeisinä toimitusjohtajavuosinaan. Somerto oli ensimmäisiä, joka alkoi puhua paikallisesta sopimisesta. Hän kääntyi poispäin keskusjärjestövetoisesta vallankäytöstä.

Arkipyhälausunto oli todennäköisesti hänen tietoinen rajanvetonsa työmarkkinavallankäytön ja parlamentaarisen vallan välillä. Eduskunnan tahtoa oli kunnioitettava, vaikka se olikin yritysten toimintaa vaikeuttava ja kansantaloudelle haitallinen. Tunnustan tekemättä jääneen syntini: itse olisin toiminut toisin.

SAK:n historiankirjoitusta tieteellisenä projektina pitää mielestäni ehdottomasti jatkaa 1990-luvun alusta nykypäivään. Nyt tämä ajanjakso jää Bergholmin kirjassa kovin ohuesti käsitellyksi.

Lauri Ihalainen oli SAK:n pitkäaikaisin puheenjohtaja, yksi SAK:n suurista puheenjohtajista. Ihalaisen kaudelle osui heti alkuun vaikea talouslama ja monia muitakin hankalia asioita. Hänen kaudellaan ay-liike tuellaan ratkaisi Suomen EU-jäsenyyden läpimenon kansanäänestyksessä, tuki EMU-ratkaisua, lamaa taitettiin palkkojen nolla-ratkaisuilla, eläkepolitiikan suunta käännettiin isoilla eläkeratkaisuilla, työlainsäädäntö uudistettiin jne.

Ihalaisen jälkeen Lauri Lyly SAK:n puheenjohtajana jatkoi menestyksellisesti Ihalaisen työtä. Lyly neuvotteli useampia hyvin maltillisia palkkaratkaisuja 2008 alkaneen laman taittamiseksi ja oli keskeinen neuvottelija vuoden 2014/2017 suuressa eläkeuudistuksessa kestävyysvajeen hillitsemiseksi.

Ihalaisen ja Lylyn asiantuntijoineen hoitamat kaudet ovat tärkeä osa, ei vain SAK:n historiaa, vaan laajemminkin yhteiskuntahistoriaa. Tuo kausi ansaitsee tulla historiantutkimuksen metodein painetuksi kovien kansien väliin. SAK joutui olosuhteiden rajusti muututtua vaihtamaan rooliaan lisäetuuksien vaatijasta yhteiskunnallisen vastuun kantajaksi. Sekin oli jäsenistön aseman ja järjestön arvovallan ansiokasta puolustamista.

Kirjoittaja on toiminut muun muassa STK:n laki- ja sosiaaliasioiden johtajana, TT:n sektorijohtajana ja EK:n työmarkkinajohtajana.