Ulkomaat
30.4.2019 04:44 ・ Päivitetty: 30.4.2019 04:44
FBI pidätti terrori-iskua suunnitelleen sotaveteraanin Yhdysvalloissa – halusi kostaa Uuden-Seelannin moskeijaiskun
Yhdysvalloissa poliisi on ottanut kiinni maan armeijassa palvelleen miehen, jota epäillään suuren terrori-iskun suunnittelusta lähellä Los Angelesia.
Suunniteltu isku oli tarkoitettu kostoksi Uudessa-Seelannissa maaliskuussa tehdyille moskeijaiskuille, joissa kuoli 50 ihmistä.
Afganistanissa taistellut 26-vuotias epäilty saa syytteet terrorismiin liittyvistä rikoksista.
Viranomaisten mukaan mies suunnitteli räjäyttävänsä nauloilla varustetun tienvarsipommin valkoisten nationalistien mielenosoituksessa viime viikonloppuna Long Beachilla.
Mies otettiin kiinni perjantaina, kun hän oli ottanut vastaan pommiksi luulemansa esineen peitetehtävissä olleelta FBI-agentilta.
Epäilty sanoi tukevansa jihadismia
Oikeuden asiakirjojen mukaan mies oli käynyt nettikeskusteluja FBI:n lähteen kanssa. Keskusteluissa mies oli ilmaissut tukensa jihadismille ja kertonut haluavansa tulla marttyyriksi kostamalla muslimeja vastaan tehdyt hyökkäykset.
Viranomaisten mukaan epäilty oli suunnitellut iskuja useiden viikkojen ajan. Hän oli harkinnut myös iskujen tekemistä muun muassa juutalaisia, kirkkoja tai poliisia vastaan, mutta päätyi valitsemaan kohteekseen nationalistien mielenosoituksen.
– Tämä tutkinta keskeytti menestyksekkäästi hyvin todellisen uhan, jonka aiheutti koulutettu sotilas. Hän toisti useita kertoja halunneensa saavuttaa iskullaan mahdollisimman suuren määrän uhreja, syyttäjä Nick Hanna totesi.
Epäilty mies oli muun muassa viitannut suljettuun ryhmään kirjoittamassaan viestissä vuonna 2017 Las Vegasissa tapahtuneeseen iskuun, jossa kuoli 58 ihmistä.
– Yhdysvallat tarvitsee toisen Vegasin kaltaisen tapahtuman… se antaisi heidän maistaa sitä terroria, jota he mielellään levittävät eri puolilla maailmaa, mies kirjoitti.
FBI:n edustajan mukaan tällä hetkellä uhkaa yleiselle turvallisuudelle ei ole.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.