Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

FIlatov kannustaa vaalimaan Miina Sillanpään perintöä – vahvojen on pidettävä heikompien puolta

Jukka-Pekka Flander

Eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov (sd.) katsoo, että Miina Sillanpään perintöä on syytä vaalia nykyaikanakin – vahvojen on pidettävä heikompien puolta. Filatovin mukaan haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien palvelujen ja tulonsiirtojen kehittäminen on nähtävä investointina tulevaisuuteen eikä pelkkänä budjetin kulueränä.

Demokraatti

Demokraatti

Miina Sillanpään seuran 60-vuotisjuhlaseminaarissa perjantaina pitämässään puheessa Filatov muistutti, että yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, naisten ja lasten sekä vanhusten aseman parantaminen, köyhyyden ja huono-osaisuuden vähentäminen ja palvelijattarien elinolojen kohentaminen olivat Miina Sillanpäälle sydämen asioita.

– Miinan ajoista Suomi on ottanut monta askelta oikeudenmukaisempaan ja sosiaalisesti yhdenvertaisempaan suuntaan. Nykyaikana ja tulevaisuudessa me tarvitsemme entistä enemmän sosiaalista pääomaa, rajojen ylittämistä, demokratian ja osallisuuden vahvistamista, Filatov sanoi.

Filatov totesi, että koronan, sodan ja energiakriisin seurauksena Suomi on velkaantunut ja työllisyysasteemme on alhaisempi kuin hyvinvointivaltion palvelujen rahoitus edellyttää.

– Siksi työllisyydellä on suuri merkitys hyvinvoinnillemme. Mutta Miinan hengessä on syytä vaalia myös työn laatua ja siitä saatavaa toimeentuloa.

– Vaikea tilanne on jo nyt johtanut eturyhmien väliseen kamppailuun voimavarojen jakamisesta. Kannattaa muistaa, että kaikkein kovimmin huutavilla ei välttämättä ole suurin hätä, hän sanoi.

“Velkaa on monenlaista.”

KORONAN jälkien ja Venäjän aloittaman sodan seurauksia ei Tarja Filatovin mukaan hoideta pelkällä talous- ja työllisyyspolitiikalla.

– Suomen visio ei voi olla velattomuus, vaikka velan taittaminen on välttämätöntä. Sosiaalipolitiikalla ja ihmisten hyvinvointiin liittyvillä asioilla on suuri merkitys, jotta päästään kestävään kasvuun.

– Paljon puhutaan siitä, että velkaa ei saa jättää lapsillemme. Velkaa on monenlaista. Rahavelka on vain yksi. Mielenterveysvelka tuhoaa nuoria elämiä. Ja huutaa tällä hetkellä toimivampia ratkaisuja. Osaamisvelka syö tulevaisuuden selviytymisen rakennuspalikoita, Filatov muistutti.

Filatov painotti, ettei lapsilla ole varaa odottaa parempia suhdanteita tai kansantalouden parempaa kasvua.

– Jokaisella lapsella on oltava mahdollisuus harrastaa, käydä turvallista ja hyvää koulua, saada apua sairastuessaan.

– Yleensä laman jälkeen käy niin, että ensin nousee talous, perässä paranee työllisyys, mutta sosiaalisen laman pitkä varjo vaikuttaa vielä kauan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE