Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Fortumin yhtiökokous hyväksyi valtion kanssa sovitun kiistellyn rahoituspaketin

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Energiayhtiö Fortumin yhtiökokous päätti hyväksyä valtion ja Fortumin sopiman enintään 2,35 miljardin euron rahoituspaketin yhtiön ylimääräisessä yhtiökokouksessa keskiviikkona Helsingissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Päätös syntyi runsaan 90 prosentin ääniosuudella kokouksessa annetuista äänistä paikoin värikkään keskustelun päätteeksi.

Varsinaisesti yhtiökokous päätti suunnatun maksuttoman osakeannin järjestämisestä valtion sijoitusyhtiö Solidiumille, mikä etenkin tuntui harmittavan vähemmistöomistajia. Lainan koroksi on sovittu 14,2 prosenttia, mutta myös maksuton osakeanti on lainan ehtona. Sen seurauksena Solidium omistaa noin prosentin Fortumista.

Samalla Suomen valtion määräysvallassa olevien Fortumin osakkeiden määrä nousee 51,26 prosenttiin nykyisestä 50,76 prosentista, kun muiden osakkeenomistajien omistus laimentuu eli omistusosuus pienenee.

Itse kokous venyi yli nelituntiseksi, joskin suhteessa rauhalliseksi puhemaratoniksi. Järjestelyä vastusti esimerkiksi Fortumin toiseksi suurin osakkeenomistaja vakuutusyhtiö Ilmarinen, joka edustajansa välityksellä ilmoitti pitävänsä ehdotusta vähemmistöomistajien oikeuksien ja etujen vastaisena sekä osakkeenomistajien yhdenvertaisuusperiaatetta rikkovana. Ilmoitus kirvoitti yleisöltä raikuvat aplodit.

Ilmarisen edustaja Rami Vehmas arvioi, että Saksan valtion kanssa sovitun Uniper-kaupan myötä suurin epävarmuus Fortumin tulevaisuudesta ja rahoitusasemasta pieneni merkittävästi.

-  Ilmarinen on epäilemättä usean muun tahon ohella valmis osallistumaan yhtiön harkitseman lyhytaikaisen rahoitusfasiliteetin järjestämiseen ilman suunnattua maksutonta osakeantia, Vehmas sanoi.

JO ETUKÄTEEN tyytymättömyytensä järjestelyyn olivat ilmoittaneet myös muun muassa Suomen Osakesäästäjät,
Suomen Pörssisäätiö ja S-Pankki. Esimerkiksi Pörssisäätiön edustaja Jesse Collin huomautti, että rahoituspaketin tuotto olisi erinomainen myös ilman osakekomponenttia ja järjestelyä on suunnatun maksuttoman osakeannin vuoksi vaikea pitää markkinaehtoisena.

Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramon mukaan rahoitusratkaisu on tuossa mittakaavassa paras mahdollinen, mitä Fortumille oli ja on edelleen tarjolla. Sopimuksen taustalla on energian hinnannousu kesän mittaan ja alkusyksyllä ennennäkemättömälle tasolle, mikä nosti myös energiayhtiön vakuusvaateita.

-  Ehdot ovat erittäin tiukat. Mutta meille Fortumissa elo-syyskuun vaihteessa kyse ei enää ollut korkojen minimoimisesta, kyse oli rahan saatavuudesta, markkinoiden luottamuksesta ja Fortumin aseman turvaamisesta merkittävänä markkinatoimijana, Rauramo sanoi.

-  Fortumin on varauduttava markkinaheilunnan ja epävarmuuden jatkumiseen, Rauramo jatkoi.

Hän korosti, että päätöksiä piti tehdä nopeassa aikataulussa, eikä Solidiumin lisäksi yhtään varmaa tämän luokan lainasopimusta ollut käytettävissä. Rauramo muistutti, että merkintäosakeanti vie aikaa kuten myös omaisuuden myyminen.

PYYHKEITÄ kokouksessa sai vähemmistöomistajilta myös valtio-omistaja. Sen näkökulmaa toi finanssineuvos Maija Strandberg valtioneuvoston kansliasta. Hän painotti, että lainaehdot ovat markkinaehtoiset. Erityisesti haluttiin varmistaa se, ettei järjestely ole valtiontukisäädösten vastainen.

-  Lainaehdoista on neuvoteltu osapuolten kesken, Strandberg sanoi.

-  Fortum on ollut tässä asiassa aloitteellinen, ei lainanantaja.

Strandberg kertoi, että käytännössä laina piti järjestää yhden viikonlopun aikana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE