Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

23.5.2022 08:47 ・ Päivitetty: 23.5.2022 08:47

FT: Venäjän uhka karkottamassa joukkovelkakirjasijoittajia Suomesta ja Baltiasta – taustalla geopoliittiset riskit

iStock

Venäjän uhka karkottaa joukkovelkakirjasijoittajia Suomesta ja Baltiasta, arvioi talouslehti Financial Times.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suomen kohdalla tämä näkyy muun muassa siinä, että Suomen valtion kymmenvuotisten joukkovelkakirjojen korko on FT:n mukaan noussut Venäjän helmikuussa aloittaman hyökkäyksen jälkeen 0,8 prosenttiyksikköä 1,4 prosenttiin.

Riskialttiutta kuvaava korkoero Saksan valtion kymmenvuotiseen joukkovelkakirjaan on kasvanut samaan aikaan 0,46 prosenttiyksikköön hyökkäystä edeltäneestä 0,36 prosenttiyksiköstä.

FT:n haastatteleman Pohjoismaiden Investointipankin NIB:n toimitusjohtajan André Küüsvekin mukaan joukkovelkakirjalainasijoittajat näyttävät olevan tällä hetkellä kiinnostuneempia sijoituskohteista, jotka ovat kauempana Venäjästä, kuin Suomesta ja Baltian maista.

- Suuret ja globaalit joukkovelkakirjarahastot sanovat, että heidän on vaikea arvioida, kuinka suuri riski on kyseessä. Heidän on helpompi ottaa odotetaan ja katsotaan -asenne, Küüsvek sanoo FT:lle.

Omaisuudenhoitoyhtiö Candriamin johtaja Nicolas Forest kertoo FT:lle alentaneensa Suomen ja Baltian maiden luottoluokitusta ja luopuneensa investoinneista kyseisissä maissa. Sen sijaan Forest kertoo siirtäneensä investointeja Etelä-Euroopan maihin, joissa tuotot ovat samanlaiset, mutta geopoliittiset riskit pienemmät.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU